Uskon, että valtaosa suomalaisista on sitä mieltä, että meillä on varaa pitää hyvää huolta vanhuksistamme ja että vanhuspalveluihin tarvitaan lisää niin laatua kuin rahaakin. Silti vanhuspalveluista leikataan häpeällisesti. Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus ovat sopineet ensi vuoden budjetin yhteydessä vanhuspalvelujen heikentämisestä entisestään. Vanhustenhoidosta aiotaan kerätä kymmenien miljoonien säästöt.
Tänään vietetään vanhustenpäivää, joka käynnistää vanhustenviikon. Vanhustenpäivällä on pitkät perinteet, sitä on vietetty Suomessa vuodesta 1954 lähtien. Tämän vuoden teemana on oppiminen ja pääjuhlaa juhlitaan tänään Jyväskylässä, tilaisuudessa muun muassa palkitaan vuoden vanhusteko.
Turun piispa Kaarlo Kalliala totesi Kirkon diakonian päivien avauspuheessaan, että vanhuspalvelujen jättileikkausten vuoksi vanheneminen Suomessa merkitsee uhanalaisuutta ja altistaa turvattomuuden kokemukselle. Tämä on valitettavasti totta.
Vanhuspalvelulakia karsitaan kylmästi. Tähän asti laki on taannut iäkkäille ihmisille vastuutyöntekijän, joka on seurannut palvelusuunnitelman toteutumista ja avustanut tarvittaessa palvelujen ja etuuksien saantiin liittyvissä asioissa. Nyt hallitus on päättänyt poistaa vastuutyöntekijät vanhuspalvelulaista.
[Read more…] about Vanhuspalveluista leikataan häpeällisesti