Tänään eduskunnassa on lähetekeskustelussa 32 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite ryhmäkannelain muuttamisesta. Aloitteessa esitetään ryhmäkanteen tekemistä mahdolliseksi myös järjestöille. Nykyisin ryhmäkanne on mahdollinen vain kuluttaja-asioissa kuluttaja-asiamiehen nostamana.
Etenkin ammattiliitot saisivat ryhmäkanteesta vahvan aseen työntekijöiden puolustamisessa. Ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt voisivat puuttua epäkohtiin, ja vammais- ja vanhusjärjestöt vaatia riittäviä kunnallisia palveluita. Myös tasa-arvovaltuutettu ja vähemmistövaltuutettu saisivat ryhmäkanteesta uuden työkalun.
Järjestökanteen tyyppisiä ratkaisuja on käytössä muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. [Read more…] about Järjestöjen kanneoikeus korjaisi monta epäkohtaa