Hallituksen sosiaalisuutta mitataan sillä miten se pystyy olemaan oikeudenmukainen niukkuuden oloissa. Vasemmisto tekee parhaansa, että nyt siihen pystytään.
Hallituksen tulee huolellisesti arvioida talousnäkymiä. Ei kuitenkaan ole paniikin aika. Me Vasemmistossa haluamme korostaa, että rankat leikkaukset olisivat turmion tie. Ne aiheuttaisivat lisää työttömyyttä ja valtion verotulot vähenisivät. On syytä etsiä sellaisia rakenneratkaisuja, joissa kustannukset pienenevät, mutta kansalaisten palveluja tai etuuksia ei heikennetä. Esimerkiksi hallitusohjelman kuntauudistus hyvin toteutettuna on juuri sellainen hanke. [Read more…] about Työpaikkoja ja hyvinvointivaltiota puolustettava