Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintien puheenvuoro Miten kielelliset oikeudet toteutuvat Suomessa? – seminaarissa ja kuulemistilaisuudessa 17.5.2016
Miten turvataan kielelliset perusoikeudet?
Hyvät seminaarin osanottajat,
perustuslakimme sisältää laaja-alaisen ja modernin perusoikeusluettelon, joka muodostaa demokratiallemme vahvan perustan. Yhdenvertaisuus, oikeus vapauteen ja koskemattomuuteen, sananvapaus, oikeus äänestää ja olla ehdolla vaaleissa, oikeus asianmukaiseen oikeusturvaan ja niin edelleen.
Perusoikeusluettelossa ovat myös kielelliset oikeudet. Oikeus käyttää omaa kieltään on itsessään perusoikeus. Samalla sillä on oleellinen merkitys kansalaisten muiden perusoikeuksien toteutumiselle. Esimerkiksi demokratian ydin, vaali- ja osallistumisoikeudet, ei voi toteutua ilman oikeutta saada tietoa omalla kielellään.
Niin mediassa kuin toreilla ja turuillakin kielellisistä oikeuksista puhuttaessa puhutaan kansalliskielistämme suomesta ja ruotsista. Näiden kansalliskielten osalta perustuslain säännös sisältyi hallitusmuotoon jo ennen perusoikeusuudistusta. Säännöksen mukaan lailla turvataan jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä. Julkisen vallan on lisäksi huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.
Säännös ei rajoitu ainoastaan suomen ja ruotsin kieleen. Kansalliskielten lisäksi perustuslaissa mainitaan erikseen kolme ryhmää: saamelaiset, romanit ja viittomakieltä käyttävät. Suomessa käytetään inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Suomalaisen viittomakielen lisäksi meillä käytetään suomenruotsalaista viittomakieltä. [Read more…] about