Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps) tulo kaapista ulos sotaisan Israelin ystävänä ei ollut suuri yllätys. Ymmärtääköhän Soini kuitenkaan itse, että osoittamalla ymmärrystä Israelin toimille hän samalla hyväksyy kansainvälisen oikeuden rikkomisen ja rikoksen ihmisyyttä vastaan.
Kansainvälisen oikeuden mukaan sotilaalliset toimet ovat oikeutettuja ainoastaan itsepuolustukseksi tai YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Tätä periaatetta Israel on Gazassa räikeästi rikkonut, kuten lukemattomia kertoja ennenkin, käytännössä ilman seurauksia. Onko tämä toiminta Soinin mielestä ihan ok, myös muiden kuin Israelin kohdalla?
Soini voi esittää tällaisia mielipiteitään perussuomalaisten puheenjohtajana, jos niin haluaa. Mutta hänen olisi syytä ymmärtää alleviivata missä ominaisuudessa tuki Israelille lausutaan, ettei synny käsitystä, että kyse on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kannasta. [Read more…] about Timo Soini tuli kaapista