Perustuslaki poikkeaa muista laeista siinä, että se muodostaa kehyksen koko kansalliselle oikeusjärjestykselle. Toisaalta, perustuslaki ja tosiasiallinen poliittinen päätöksentekojärjestelmä ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään. Perustuslaki vaikuttaa osaltaan myös siihen, miten kansalaisten yhteiskunnalliseen mielipiteenmuodostukseen perustuva maan poliittinen järjestelmä – oikeusvaltiollinen demokratia – toimii. [Read more…] about Perustuslakikontrollin toimivuus edellyttää luottamusta
ihmisoikeudet
Ihmisoikeudet perustuslakivaliokunnan työssä
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana on toisinaan ollut ällistyttävää törmätä mitä hätkähdyttävämpiin kommentteihin valiokunnan toiminnasta ja jopa sen jäsenistä. Esimerkiksi julkisuudessa on luonnehdittu valiokunnan jäseniä ”keltanokiksi”. Tämä ei kuitenkaan anna lähellekään oikeaa kuvaa valiokunnan kokoonpanosta.
Nykyisen perustuslakivaliokunnan jäseninä istuu muun muassa kahden eduskuntapuolueen puheenjohtajat, jotka molemmat ovat myös työskennelleet ministereinä, Vihreiden Ville Niinistö ja Rkp:n Anna-Maja Henriksson. Samoin valiokunnan jäsenenä on juuri suurella äänimäärällä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi valittu Antti Häkkänen. Valiokunnassa on jäsenenä myös Ilkka Kantola, joka on aikaisemmin toiminut piispana ja kuten tunnettua, on luterilaisen kirkon johto pitänyt korkeassa arvossa ihmisoikeuksia. Suurimman eduskuntapuolueen, keskustan edustajana valiokunnan varapuheenjohtajana toimii entinen ministeri ja laajalti eri puolueissa arvostusta nauttiva Tapani Tölli.
Perustuslakivaliokunnan 17 jäsenestä on seitsemällä juristin koulutus ja lisäksi valiokunnan sihteereinä on kolme taitavaa valtiosääntöoikeuteen ja perusoikeuksiin perehtynyttä sekä akateemisesti ja ammatillisesti ansioitunutta valiokuntaneuvosta.
Perustuslain 74 pykälän mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Perustuslakivaliokunnan harjoittama lainsäädännön ennakollinen valvonta on tärkein perustuslainmukaisuuden valvonnan muoto Suomessa. Valiokunnan lausuntokäytännöllä on keskeinen merkitys myös tuomioistuinten tulkitessa perustuslain säännöksiä. [Read more…] about Ihmisoikeudet perustuslakivaliokunnan työssä
Ryhmäkanne hiljaisten turvaksi
Yhteiskunnassamme vahvat pärjäävät, mutta entäs he, jotka eivät voi tai uskalla puolustaa oikeuksiaan? Tavalliselle ihmiselle oikeudenkäynti on vaikea ja usein myös kallis prosessi. Ryhmäkanne parantaisi suomalaisten oikeusturvaa. Siksi Vasemmistoliitto on tehnyt lakialoitteen ryhmäkanneoikeuden laajentamisesta.
Tällä hetkellä ryhmäkanne on mahdollinen vain kuluttaja-asioissa. Kuluttaja-asiamies voi nostaa ryhmäkanteen kaikkien asianosaisten puolesta, ja riita-asian ratkaisu koskettaa kaikkia. Yksittäisen kuluttajan ei siis tarvitse lähteä käymään oikeutta, vaan asia hoituu ryhmäkanteen kautta.
Ryhmäkannetta pitäisi laajentaa koskemaan myös työntekijöiden oikeuksia, ympäristöasioita ja ihmisoikeuskysymyksiä. Ammattiliitoille itsenäinen kanneoikeus olisi vahva työkalu työntekijöiden oikeuksien puolustamisessa. Työelämän kansainvälistyessä ja pätkä- ja silpputöiden yleistyessä työsuojelu- ja muiden viranomaisten valvontamahdollisuudet ovat heikentyneet. Esimerkiksi ulkomaalaiset työntekijät eivät usein osaa ja uskalla vaatia oikeuksiaan. [Read more…] about Ryhmäkanne hiljaisten turvaksi