Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie korosti sananvapauden haasteita käsittelevässä seminaarissa, että vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin ovat demokraattisen yhteiskunnan perusta.
Samalla Lapintie muistutti, ettei sananvapauteen viittaamalla voi oikeuttaa muiden perusoikeuksien loukkaamista.
– Sananvapaus ei ole ehdoton oikeus, vaan se on suhteutettava perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuteen. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan todennut, että koska tasa-arvo on yksi demokraattisen ja moniarvoisen yhteiskunnan kulmakiviä, voi joissain tapauksissa olla välttämätöntä estää puheet, joilla kiihotetaan suvaitsemattomuuteen perustuvaan vihaan.
– Sananvapauteen kuuluu eittämättä myös vastuu sanomisista. Toisen mielipiteen ja ihmisarvon kunnioittaminen on hyvä – ja mielestäni välttämätön – lähtökohta julkiselle keskustelulle.
Lapintie korosti vapaan, eettisesti korkealaatuisen ja tasapuolisen lehdistön olevan merkittävä tekijä aikana, jolloin tietoa erilaisista asioista on saatavilla valtavasti.
– Olen huolestuneena kuunnellut tietoja toimittajiin kohdistuvasta uhkailusta. Tutkimustiedon mukaan joka neljäs toimittaja on seurausten pelossa jättänyt jutun tekemättä ja joka viidennelle on lähetetty vihapostia. On vaara, että uhkailun vuoksi tai uhkailun pelon vuoksi jotkut aiheet voivat jäädä julkisuudessa käsittelemättä. Sekin on sananvapauden rajoittamista.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Lapintie puhui Sananvapauden haasteet tänään – painovapausasetuksen 250-juhlaseminaarissa 22.9.2016. Koko puheenvuoro on luettavissa alla sekä suomeksi että ruotsiksi.
Sananvapauden haasteet tänään – painovapausasetuksen 250-juhlaseminaari 22.9.2016
Kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie
SANANVAPAUDELLA EI SAA LOUKATA MUITA PERUSOIKEUKSIA
Hyvät Ruotsin perustuslakivaliokunnan jäsenet ja seminaarivieraat,
Aloitan vuoden 1765 Painovapausmietinnössä käytetyin sanoin:
”Ei tarvitse todistaa, että kohtuullinen kirjoitus- ja painovapaus on lujimpia peruspylväitä, mihin vapaa hallitustapa voi nojata, sillä muuten säädyillä ei koskaan saata olla tarvittavia tietoja säätääkseen hyviä lakeja, lainkäyttäjillä ei mitään valvontaa noudattaakseen niitä viroissaan, ja alamaisilla vain vähän tietoa lain vaatimuksista, virkavallan rajoista ja omista velvollisuuksistaan: oppi ja sivistys kukistetaan, karkeus ajatustavassa, puheissa ja tavoissa pääsee valtaan, ja kauhistuttava pimeys peittää muutamassa vuodessa koko meidän vapautemme taivaan. ”
Ne olivat painavia sanoja, ja osin uhkaaviakin.
Sananvapaus on aivan keskeinen elementti demokraattisessa yhteiskunnassa. Perustuslain nykyisen 12 pykälän, sananvapaussäännöksen, keskeisenä tarkoituksena on sen perusteluiden mukaan taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin.
Sananvapauden tarkoitus on ilmaistu eri sanoin – ja ehkä hieman värittömämmin – kuin aikanaan painovapausmietinnössä, mutta perusajatukset ovat samat.
Kuva sananvapaudesta tänään on jossakin määrin kaksijakoinen: yhtäältä Suomessa ja Ruotsissa sananvapauden tila on kansainvälisesti tarkasteltuna hyvä. Maamme ovat sijoittuneet sananvapauden tilaa koskevissa vertailuissa kärkipaikoille.
Toisaalta sananvapauteen kohdistuu – kuten seminaarimme otsikkokin viittaa – myös haasteita, jotka osin ovat varsin uudenlaisia. Siinä mielessä ei ole varaa tuudittautua asioiden hyvään tilaan.
Suomen perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus paitsi ilmaista ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä myös oikeus julkistaa niitä. Perustuslain sananvapaussääntely kieltää ennakkoesteiden asettamisen viestinnälle, mutta sallii esimerkiksi rikos- ja vahingonkorvauslainsäädäntöön perustuvaa sananvapauden käytön jälkikäteistä valvontaa.
Sananvapauden asema perusoikeutena kuitenkin rajoittaa mahdollisuuksia puuttua myös jälkikäteen sen käyttöön. Näihin rajoituksiin sisältyy muun muassa vaatimus julkisen vallan toimenpiteiden oikeasuhtaisuudesta sananvapauden käyttöön puututtaessa.
Sananvapaus ei siis ole ehdoton oikeus, kuten eivät pääsääntöisesti ole muutkaan perusoikeudet. Perusoikeusjärjestelmä ei nimittäin koostu vain yksittäisistä oikeuksista. Yksittäiset oikeudet on suhteutettava muihin oikeuksiin ja perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuteen.
On selvää, ettei sananvapauteen viittaamalla voida oikeuttaa minkälaista tahansa muiden perusoikeuksien loukkaamista. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan todennut, että tasa-arvo on yksi demokraattisen ja moniarvoisen yhteiskunnan kulmakiviä ja tämän johdosta joissain tilanteissa voi olla välttämätöntä estää puheet, joilla kiihotetaan suvaitsemattomuuteen perustuvaan vihaan tai pidetään sellaista oikeutettuna.
Joissakin tilanteissa julkisella vallalla voi olla jopa velvollisuus rajoittaa sananvapauden käyttöä. Esimerkiksi yksityiselämän suojan takaamiseksi valtiolta on edellytetty paitsi sitä, että valtio itse pidättäytyy loukkaamasta yksityiselämää, myös sitä, että valtio ryhtyy aktiivisiin toimenpiteisiin yksityiselämän suojaamiseksi toisten yksilöiden loukkauksia vastaan. Rikoslainsäädäntö on perinteinen keino, jolla oikeusjärjestys on konkreettisemmin suojannut yksityiselämää.
Sananvapauden asemasta perusoikeutena ja rikosoikeuden viimesijaisesta asemasta johtuu, etteivät rangaistusuhat ja rikosoikeudelliset keinot ole ensisijainen vastaus siihen, miten esimerkiksi julkisessa keskustelussa esiintyvään vihaan ja loukkauksiin tulisi reagoida. On myös selvää, että esimerkiksi pitkälle menevät väljät poliittisen ilmaisuvapauden käytön kriminalisoinnit voivat olla sananvapauden kannalta ongelmallisia.
Ajattelen, että sananvapauteen kuuluu eittämättä myös vastuu sanomisista. Sananvapautta käytettäessä on hyvä pitää mielessä valtiopäivämies Anders ”Antti” Chydeniuksen vapauden ideologia: demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet. Toisen mielipiteen ja ihmisarvon kunnioittaminen on hyvä – ja mielestäni välttämätön – lähtökohta julkiselle keskustelulle.
Perustuslakivaliokunta arvioi vuonna 2002 ehdotusta laiksi, joka koskee sananvapauden käyttämistä joukkoviestinnässä. Tuolloin valiokunta totesi: ”Viestintä verkossa poikkeaa perinteisestä joukkoviestinnästä. Tietoverkkoa nimittäin käyttävät muihin välineisiin verrattuna poikkeuksellisen laajasti myös yksityiset henkilöt samoin kuin kansalaisjärjestöt ja vastaavat yhteisöt, eikä näiden harjoittama viestintä ole sellaisenaan rinnastettavissa kustannus-, radio- ja televisioyhtiöiden harjoittamaan, organisoituun julkaisu- ja ohjelmatoimintaan”.
Voitaneen sanoa, että tuon vuoden 2002 jälkeen yksityishenkilöiden osallistuminen tiedonvälitykseen on edelleen muuntunut, ja esimerkiksi viestien julkaiseminen ja levittäminen sananvapauden käyttämisen muotoina ovat korostuneet.
Tiedonvälitys ei enää ole ainoastaan median tehtävä, vaan yhä useampi yksityishenkilö toimii erilaisten tietojen julkaisijana ja levittäjänä. Kuitenkin tiedotusvälineillä on erityinen asema sananvapauden käyttäjinä ja vaalijoina.
Tietoa erilaisista asioista on saatavilla valtavasti. Toinen asia on se, missä määrin niin sanotulla tavallisella ihmisellä on aikaa ja osaamista penkoa asioiden taustoja, analysoida ja kyseenalaistaa. Tässä vapaa, eettisesti korkealaatuinen ja tasapuolinen lehdistö on hyvin merkittävä tekijä.
Olen huolestuneena kuunnellut tietoja toimittajiin kohdistuvasta uhkailusta. Viime vuonna ilmestyneessä Sananvapaus Suomessa -kirjassa esitetään tutkimustietoa, jonka mukaan joka neljäs tutkimukseen osallistuneista toimittajista on seurausten pelossa jättänyt jutun tekemättä ja joka viidennelle on lähetetty vihapostia.
Myös Ruotsissa tuore tutkimustieto on samansuuntaista: siellä arvioidaan, että yli 30 prosenttia toimittajista on uhattu.
Toimittajiin ja muihin julkiseen keskusteluun osallistuvien uhkailu ei ole tuomittavaa ainoastaan sen vuoksi, että se aiheuttaa turvattomuutta uhkailun kohteeksi joutuneelle ja hänen lähipiirilleen. Vaara piilee myös siinä, että uhkailun vuoksi tai uhkailun pelon vuoksi jotkut aiheet voivat jäädä julkisuudessa käsittelemättä. Sekin on sananvapauden rajoittamista.
Tässä seminaarissa paitsi juhlistetaan sananvapautta, myös pureudutaan siihen kohdistuviin haasteisiin. Perustuslakivaliokunnan puolesta toivotan teille kaikille antoisaa seminaaria.
Yttrandefriheten inför nya utmaningar. Jubileumsseminarium – tryckfrihetsförordningen 250 år 22.9.21016
Riksdagsledamot, ordförande i grundlagsutskottet Annika Lapintie
YTTRANDEFRIHETEN FÅR INTE TAS TILL INTÄKT FÖR ATT KRÄNKA ANDRA GRUNDLÄGGANDE RÄTTIGHETER
Bästa medlemmar i konstitutionsutskottet och bästa seminariegäster!
Låt mig börja med några ord ur tryckfrihetsbetänkandet från 1765:
”Det behöver intet bevis att en billig skriv- och tryckfrihet är en av de fastaste Grundpelare, som ett fritt Regemente kan äga bestånd uppå, ty annars kunna Ständer aldrig äga erforderlig kunskap, att stifta goda lagar, Lagskipare ingen kontroll att följa dem i sina ämbeten, och lydande föga kunskap om lagens fordringar, ämbetsmannamaktens gränser och sina egna skyldigheter: Lärdom och vett kuvas, grovhet i tankesätt, tal och seder vinna burskap och ett fasande mörker höljer inom några år över hela vår Frihets himmel. ”
Det var tungt vägande – och i viss mån oroväckande – ord.
Yttrandefriheten är ett helt avgörande element i det demokratiska samhället. Den centrala avsikten med yttrandefrihetsbestämmelsen i 12 § i den finländska grundlagen är enligt förarbetena att garantera den fria åsiktsbildning som utgör grunden för ett demokratiskt samhälle, den fria offentliga debatten, massmediernas fria utveckling och pluralism samt möjligheten till offentlig kritik av maktutövningen.
Syftet med yttrandefriheten uttrycks här lite annorlunda – och kanske något mindre färgstarkt – än i tryckfrihetsbetänkandet. Grundtanken är dock densamma.
I dag är bilden av yttrandefriheten något kluven. I till exempel Sverige och Finland är tillståndet för yttrandefriheten gott, sett i ett internationellt perspektiv. Våra länder ligger långt framme i de jämförande studierna.
Samtidigt möter yttrandefriheten utmaningar – en del av en helt ny typ – vilket också namnet på det här seminariet antyder. Det finns därför ingen anledning att försjunka i en grundlös tro på att allt är frid och fröjd.
Enligt Finlands grundlag har var och en yttrandefrihet. Till denna frihet hör rätten att inte bara framföra och ta emot information, åsikter och andra meddelanden utan också rätten att sprida dem. Grundlagen förbjuder att någon på förhand hindrar spridandet av information och åsikter. Däremot är det tillåtet – exempelvis utifrån straff- och skadeståndslagstiftningen – att i efterhand kontrollera hur yttrandefriheten har använts.
Yttrandefrihetens ställning som en grundläggande frihet begränsar dock möjligheterna att ingripa ens i efterhand. Bland annat måste den offentliga maktens åtgärder vara proportionella i förhållande till utövandet av yttrandefriheten.
I likhet med andra grundläggande fri- och rättigheter är yttrandefriheten alltså ingen absolut rättighet. Grundrättighetssystemet består nämligen inte enbart av enskilda fri- och rättigheter. De enskilda rättigheterna måste ställas i relation till andra rättigheter och till systemet som helhet.
Det står klart att man inte kan åberopa yttrandefriheten för att utan åtskillnad rättfärdiga kränkningar av andra grundläggande rättigheter. Europadomstolen har bland annat slagit fast att jämlikhet utgör en hörnsten i ett demokratiskt och pluralistiskt samhälle. Det kan därför i vissa situationer vara nödvändigt att förhindra tal som uppviglar till eller accepterar fördomsfullt hat.
Den offentliga makten kan i vissa fall rentav vara skyldig att begränsa yttrandefriheten. För att exempelvis garantera skyddet för privatlivet förutsätts det att staten inte bara avhåller sig från att kränka medborgarnas privatliv, utan också att staten vidtar aktiva åtgärder för att skydda privatlivet mot kränkningar från andra individer. Strafflagstiftningen är den traditionella metod genom vilken rättsordningen skyddar privatlivet mer konkret.
Yttrandefriheten är en grundläggande rättighet, medan straffrättsliga åtgärder vidtas i sista hand. Av det följer att straffrättsliga hot eller åtgärder inte får bli den primära responsen på till exempel hattal och andra kränkningar i den offentliga debatten. Det är likaså klart att en alltför långtgående och diffus kriminalisering av den politiska uttrycksfriheten kan vara problematisk med tanke på yttrandefriheten.
Det förefaller mig naturligt att yttrandefriheten samtidigt för med sig ett ansvar för det som uttrycks. När vi utnyttjar vår yttrandefrihet kan vi gott hålla i minnet riksdagsmannen Anders Chydenius och hans frihetsideologi som lyfte fram demokratin, jämlikheten och de mänskliga rättigheterna. Att respektera den andras åsikter och människovärde är en bra – och i min mening nödvändig – utgångspunkt för all offentlig debatt.
Grundlagsutskottet bedömde år 2002 ett lagförslag som berörde yttrandefrihet i masskommunikation. Utskottet konstaterade då följande: ”Kommunikation på nätet skiljer sig från traditionell masskommunikation. I jämförelse med andra medier används elektroniska nät exceptionellt mycket också av privatpersoner, liksom av föreningar och organisationer utan att deras kommunikation kan jämställas med organiserad publikations- och programverksamhet som bedrivs av förlag samt radio- och televisionsbolag.”
Sedan 2002 har de enskildas deltagande i informationsförmedlingen förändrats ytterligare, och publicering och spridning av exempelvis meddelanden har fått ökad betydelse som en form av yttrandefrihet.
Media har inte längre ensamrätt på informationsspridning. I ökande grad publiceras och sprids informationen av privatpersoner. Massmedierna har trots det en särskild ställning när det gäller att tillämpa och värna om yttrandefriheten.
Det går att hitta enorma mängder information om de mest vitt skilda ting. Man kan i och för sig fråga sig i vilken utsträckning den enskilde har tid och kunskap att fördjupa sig i ämnet, analysera och ifrågasätta det som sägs. Här har en fri, etiskt högtstående och objektiv press en ytterst viktig roll.
Det är med oro jag tagit del av uppgifterna om hot mot journalister. I boken Sananvapaus Suomessa (’Yttrandefriheten i Finland’) från förra året presenteras uppgifter om att var fjärde journalist som deltog i studien avstått från att skriva en artikel av rädsla för följderna. Var femte hade fått hatpost.
En färsk studie från Sverige pekar i samma riktning. Resultaten antyder att över 30 procent av journalisterna har blivit hotade.
Hot mot journalister och andra som deltar i det offentliga samtalet måste fördömas inte bara för att hoten skapar otrygghet hos den som utsätts och dennes närkrets. Det finns nämligen risk för att hoten eller rädslan för hot leder till att vissa ämnen inte tas upp i offentligheten. Det är också en form av inskränkning av yttrandefriheten.
Avsikten med dagens seminarium är inte enbart att högtidlighålla yttrandefriheten – vi ska också på allvar diskutera de utmaningar yttrandefriheten ställs inför. På grundlagsutskottets vägnar vill jag önska er alla ett givande seminarium!