Puhe Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kokouksessa Jyväskylässä 23.8.2016
Elinkeinoelämän keskusliitto on aivan oikeassa siinä, että päivähoitomaksujen alentaminen on fiksu tapa lisätä työnteon kannustavuutta. EK:n esitysten mukana tulee kumminkin aimo annos ideologista kylmyyttä, niin myös tällä kertaa.
Järjestön mielestä päivähoitomaksujen alennus voidaan rahoittaa kätevästi leikkaamalla asumistukea ja palauttamalla asumiskulujen omavastuuosuus toimeentulotukeen. Siis leikkaamalla kaikkein köyhimpien sosiaaliturvaa.
Asumistukia saa yli 265 000 kotitaloutta ja kaikkinensa niitä maksetaan 1,7 miljardia euroa vuodessa. Jo yli 60 prosenttia vuokralla asuvista saa asumistukea. Lisäksi väliaikaiseksi tarkoitettu toimeentulotuki on yhä useammin asumisen tukena. On arvioitu, että peräti puolet toimeentulotuesta kanavoituu asumismenoihin, köyhää juoksutetaan siis kahdella luukulla siitä hyvästä, että jossakin on asuttava.
Pellervon taloustutkimuksen mukaan sekä vuokra- että omistusasuminen jatkaa kallistumistaan edelleen. Asumismenojen ennustetaan kasvavan 2,8 prosenttia parin seuraavan vuoden aikana. Jo nyt asuminen nielee keskimäärin 26,8 prosenttia kotitalouksien tuloista. Tulevaisuudessa asumismenot nousevat huomattavasti tulokehitystä enemmän, joten asumiseen menevä osuus ihmisten tuloista vain jatkaa kasvuaan.
Valtion kasvavia asumistukimenoja kauhistellaan, mutta tehokkaita keinoja ei tunnu löytyvän itse ongelmaan – siihen, että vuokrat huitelevat sellaisella tasolla, ettei niihin ole varaa edes työssä käyvillä.
Asumisen korkea hinta on jo este talouskasvulle ja työvoiman saannille etenkin pääkaupunkiseudulla. Vanhuspalveluihin, siivousalalle ja bussin rattiin tarvitaan työvoimaa, mutta mistä löytyy tarpeeksi tekijöitä, kun palkka ei riitä asumiseen? Asuntorakentamiseen investoiminen ei ole ainoastaan järkevää, vaan myös välttämätöntä.
Kun kohtuuttoman vuokratason oloissa leikataan pienituloisilta minkä keritään, käy asumistukimenojen taivastelu harvinaisen turhanpäiväiseksi. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) budjettiesityksellä otetaan jo ensi vuonna 195 miljoonaa euroa kaikkein köyhimmiltä, kun lähes kaikkia Kelan maksamia etuuksia leikataan. Myös asumistukea.
Enpä ihmettele, että yksinhuoltajalle tai yksin elävälle työttömälle yhtälö on kestämätön. Turvaverkot ovat kaukana siitä arjesta, jossa ihmiset elävät. Asuminen on Suomessa niin kallista, ettei asumistuesta ole varaa leikata senttiäkään.
Päivähoitomaksujen alentaminen on tarpeen, mutta tätä ei saa rahoittaa asumistukea leikkaamalla. Yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo tiivistää ongelman hyvin: ”Liian pieni asumistuki ja asumiskulujen korvaaminen toimeentulotuesta aiheuttaa byrokratialoukun, joka vähentää työnteon kannustavuutta enemmän kuin päivähoitomaksujen aiheuttamat kannustinloukut.”