Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintien puheenvuoro Miten kielelliset oikeudet toteutuvat Suomessa? – seminaarissa ja kuulemistilaisuudessa 17.5.2016

Miten turvataan kielelliset perusoikeudet?

Hyvät seminaarin osanottajat,

perustuslakimme sisältää laaja-alaisen ja modernin perusoikeusluettelon, joka muodostaa demokratiallemme vahvan perustan. Yhdenvertaisuus, oikeus vapauteen ja koskemattomuuteen, sananvapaus, oikeus äänestää ja olla ehdolla vaaleissa, oikeus asianmukaiseen oikeusturvaan ja niin edelleen.

Perusoikeusluettelossa ovat myös kielelliset oikeudet. Oikeus käyttää omaa kieltään on itsessään perusoikeus. Samalla sillä on oleellinen merkitys kansalaisten muiden perusoikeuksien toteutumiselle. Esimerkiksi demokratian ydin, vaali- ja osallistumisoikeudet, ei voi toteutua ilman oikeutta saada tietoa omalla kielellään.

Niin mediassa kuin toreilla ja turuillakin kielellisistä oikeuksista puhuttaessa puhutaan kansalliskielistämme suomesta ja ruotsista. Näiden kansalliskielten osalta perustuslain säännös sisältyi hallitusmuotoon jo ennen perusoikeusuudistusta. Säännöksen mukaan lailla turvataan jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä. Julkisen vallan on lisäksi huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.

Säännös ei rajoitu ainoastaan suomen ja ruotsin kieleen. Kansalliskielten lisäksi perustuslaissa mainitaan erikseen kolme ryhmää: saamelaiset, romanit ja viittomakieltä käyttävät. Suomessa käytetään inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Suomalaisen viittomakielen lisäksi meillä käytetään suomenruotsalaista viittomakieltä.

Huomionarvoista on, että kielelliset perusoikeudet koskevat kaikkia kieliryhmiä, myös niitä, joita ei erikseen nimeltä mainita. Perustuslain mukaan kaikilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Kaikki kielet ovat tärkeitä. Kielelliset perusoikeudet ovat meillä vahvat ja kattavat. Tämä on tärkeää nyt, kun Suomessa on yhä useampia kasvavia kieliryhmiä.

Perusoikeuksien turvaamisvelvollisuus kuuluu perustuslain mukaan julkiselle vallalle. Viranomaiset ja julkisia tehtäviä hoitavat tahot ovat siis vastuussa siitä, että kielelliset oikeudet toteutuvat.

Eduskunnassa kielilainsäädäntöä koskevat asiat valmistelee perustuslakivaliokunta. Suomen ja ruotsin kielten osalta sen, miten nämä kielelliset oikeudet käytännössä toteutuvat, määrittelee kielilaki, jonka tavoitteena on turvata suomen- ja ruotsinkielisille mahdollisuus elää täysipainoista elämää omalla kielellään. Siinä säädetään oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa, tuomioistuimissa sekä julkisia hallintotehtäviä muutoinkin hoidettaessa.

Oleellista on, että viranomaisen on oma-aloitteisesti huolehdittava kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Siis ilman, että kenenkään tarvitsee erikseen vedota kielellisiin oikeuksiinsa. Kielilaki on yleislaki, joka määrittää kielellisen palvelun vähimmäistason. Esimerkiksi potilaan kielellisistä oikeuksista säädetään tarkemmin potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa.

Saamen kielilain tarkoituksena on turvata saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä käyttää tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa omaa saamen kieltään.

Vuosi sitten voimaan tullut viittomakielilaki puolestaan on suppea yleislaki, aineelliset oikeudet määritellään muualla lainsäädännössä. Viittomakielilakia säädettäessä perustuslakivaliokunta teki seuraavan lausumaehdotuksen: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sen turvaamiseksi, että viittomakieltä käyttävien oikeudet toteutuvat koko maassa siten, kuin heidän kielellisiä oikeuksiaan koskevaa lainsäädäntöä laadittaessa on tarkoitettu.”

Oikeusministeriö asettikin viittomakielen yhteistyöryhmän, joka seuraa viittomakielilain toteutumista ja käsittelee ajankohtaisia viittomakieleen liittyviä asioita yhteistyössä viittomakielisen yhteisön kanssa. Työryhmä laati myös selvityksen suomenruotsalaista viittomakieltä käyttävien kokonaistilanteesta. Työryhmän toimikausi jatkuu tämän vuoden loppuun.

Kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien turvaamisesta säädetään kielilainsäädännön lisäksi erikseen useissa kohdissa lainsäädäntöämme. Esimerkiksi oikeudesta saada tulkin apua on säännöksiä hallintolaissa, sosiaalipalveluja, sairaanhoitoa ja oikeudenkäyntiä koskevissa laeissa ja niin edelleen. Oleellista on, että oikeus käyttää omaa kieltään, oikeus tulkkaukseen ja oikeus vaikkapa asiakirjan käännökseen ovat ylipäätään lähtökohtana erityislainsäädännössä.

Arvoisat kuulijat,

Pohjimmiltaan kielelliset perusoikeudet turvataankin parhaiten laadukkaalla lainvalmistelulla. Kun lainsäädäntöhankkeita aletaan valmistella, tulisi kielellinen vaikutusarviointi tehdä mahdollisimman aikaisin, jotta vaihtoehtoisia ratkaisumalleja päästään tarvittaessa pohtimaan järkevässä kohdassa prosessia.

Lakiesitystä arvioitaessa on puntaroitava sen vaikutuksia perustuslaissa tai kielilaissa säädettyihin kielellisiin oikeuksiin. Olennaista on arvioida heikentyvätkö jonkun kieliryhmän oikeudet ja jos näin, onko tämä perusteltavissa ja voidaanko heikentymistä minimoida. On hyvä myös arvioida tarvitaanko tilanteessa jonkinlaisia erityisratkaisuja jonkun kieliryhmän oikeuksien turvaamiseksi.

Lakiesityksen vaikutukset on arvioitava myös yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden näkökulmasta. Tässäkin yhteydessä voidaan tarvita erityisratkaisuja, esimerkiksi perustuslain mahdollistamaa positiivista erityiskohtelua.

Lähellä ihmisten arkea olevia puolia arvioidaan, kun tarkastellaan lakiesityksen vaikutuksia palvelujen saatavuuteen. Alueelliset ratkaisut voivat vaikeuttaa esimerkiksi ruotsinkielisten ihmisten mahdollisuuksia saada palveluja omalla kielellään. Esimerkiksi ministeri Lindströmin kaavailema käräjäoikeusverkoston karsiminen on syytä arvioida tarkkaan palvelujen saatavuuden ja kielellisten perusoikeuksien kannalta.

Lainsäädäntötyön yhteydessä on myös määriteltävä, miten kielellisten oikeuksien ja oikeusturvan toteutumista aiotaan seurata ja miten lakiesitys vaikuttaa kielellisten oikeuksien toteutumiseen pitkällä aikavälillä.

Kokonaisuudessaan kielellisten vaikutusten arviointi ennakollisesti lainsäädäntöhankkeita valmisteltaessa on aivan keskeinen osa kielellisten perusoikeuksien turvaamista. Tämä työ on tehtävä perusteellisesti.

Loppupeleissä lakiesitysten perustuslainmukaisuus tulkitaan ja ratkaistaan eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Perustuslakivaliokunta kuulee lakiesityksistä esittelevää ministeriötä, parhaita perustuslakiasiantuntijoita ja tilanteen mukaan myös muita oikeudellisia asiantuntijoita. Muista eduskunnan valiokunnista poiketen perustuslakivaliokunta ei kuule lausuntoasioissa eri suuntiin vetäviä intressitahoja.

Perustuslakivaliokunnan harjoittama valvonta liikkuu oikeuden ja politiikan haasteellisella rajapinnalla. Perustuslaillinen arviointi nojaa kuitenkin aina oikeudellisiin lähteisiin: perustuslakiin ja sen esitöihin, valiokunnan aiempaan lausuntokäytäntöön sekä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja niiden tulkintakäytäntöön.

Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden perustehtävä on antaa tietoa näistä lähteistä ja ilmaista oma näkemyksensä lakiehdotusten perustuslainmukaisuudesta. Tämän laajan aineiston pohjalta perustuslakivaliokunta tekee sitten oikeudellisia ratkaisuja. Siten valiokunta toimii ikään kuin oikeusistuin.

Korostan, ettei perustuslakivaliokunnassa tehdä politiikkaa. Perustuslainmukaisuus ei ole mielipideasia. Perustuslain tulkinta on perustuslakiin perustuva tehtävä, jonka valiokunta ottaa vakavasti.

Kielilain ja siihen liittyvän lainsäädännön soveltamisen osalta kielellisten perusoikeuksien toteutumisesta vastaa oikeusministeriö. Ministeriön tehtäviin kuuluu kielellisten oikeuksien seuranta ja edistäminen. Se antaa suosituksia ja ohjeita kielilain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta ja kouluttaa viranomaisia kielilainsäädännöstä. Tukena on asiantuntijoista koostuva Kieliasiain neuvottelukunta.

Joka neljäs vuosi valtioneuvosto antaa eduskunnalle kertomuksen kielilainsäädännön soveltamisesta viranomaisissa. Siis kertomuksen, jonka valmistelu on nyt käynnissä, ja jonka kuulemistilaisuutena tämä seminaarikin toimii. Tulevakin kertomus käsitellään eduskunnassa muun muassa perustuslakivaliokunnassa.

Yksi tärkeä osa kielellisten perusoikeuksien toteutumista onkin systemaattinen ja pitkäaikainen seuranta. Se tuo tietoa lakien soveltamisesta käytännön tilanteissa, niin hyvistä käytännöistä kuin ongelmista ja puutteistakin.

Uuden kertomuksen osalta odotan mielenkiinnolla perustuslakivaliokunnan edellisen kertomuksen yhteydessä esiin nostamien kysymysten tilannetta nyt. Onko uhanalaisessa asemassa olevien inarinsaamen ja koltansaamen säilymisen ja elvyttämisen osalta päästy eteenpäin? Entä UNESCO:n uhanalaisten kielten listalla olevan suomenruotsalaisen viittomakielen säilyminen ja elvyttäminen ja Suomen romanikielen aseman tukeminen, mikä niiden tilanne on tänään?

Luonnollisesti osa kielellisten perusoikeuksien toteutumista on myös valvonta. Onkin erittäin mielenkiintoista kuulla kohta siitä, miten kieliasiat näkyvät oikeusasiamiehen kanslian arjessa.

Kuulemme tänään myös tämän hallituskauden todennäköisesti suurimmasta kielellisten perusoikeuksien toteutumiseen liittyvästä uudistuksesta, sote-uudistuksesta, joka viime kaudella törmäsi perustuslakiin.

Sote-uudistuksen tarkoituksena on turvata hyvin keskeiset perusoikeudet yhtäläisesti kaikille. Kyse on sosiaaliturvaa ja yhdenvertaisuutta koskevien perusoikeuksien toteuttamisesta. Viime kaudella perustuslakivaliokunta linjasi lausunnossaan, että ”jos hallinnollisesti toimiva aluejako on mahdollista määritellä useilla vaihtoehtoisilla tavoilla, perusoikeuksien turvaamisvelvollisuus edellyttää, että niistä valitaan vaihtoehto, joka parhaiten toteuttaa kielelliset perusoikeudet.”

Tällä hetkellä maakuntamallin lisäksi soppaan tuo oman mausteensa palvelutuotannon yhtiöittäminen ja yksityistäminen. Kielilakia sovelletaan viranomaisiin ja julkista tehtävää hoitaviin yksityisiin tahoihin, liikelaitoksiin sekä valtion ja kunnan määräenemmistöisesti omistamiin yhtiöihin. Jos julkinen hallinto- tai palvelutehtävä säädetään yksityisen suoritettavaksi, sovelletaan kielilain säännöksiä myös yksityisen toimintaan. Jos yksityinen palveluntuottaja tarjoaa julkisia palveluja viranomaisen toimeksiannosta, viranomaisen on varmistuttava siitä, että palveluntuottaja tarjoaa palveluja samoin ehdoin kuin viranomainen itse.

Mutta kuka lopulta tulevaisuudessa kantaa vastuun kokonaisuudesta, kun maakunnilla on järjestämisvastuu, mutta niiden todellinen ohjausmahdollisuus yhtiöviidakossa jää todennäköisesti heikoksi? Miten käy demokratialle ja kielellisille perusoikeuksille, kun julkinen terveydenhuolto piiloutuu yhtiösalaisuuden suojiin? Nyt on syytä harkita julkisuuslain tarkistamista siten, että julkisuusperiaatteen soveltamista laajennettaisiin julkisesti kokonaan omistettuihin yhtiöihin.. Kuten perustuslakivaliokunta edellisen kielikertomuksen yhteydessä totesi, tulevaan kertomukseen on tarpeen sisällyttää arvio myös siitä, miten kielelliset oikeudet toteutuvat yksityisen toimijan huolehtiessa julkisista hallintotehtävistä. Tämä on sote-uudistuksen vuoksi välttämätöntä.

Hyvät kuulijat,

perusoikeuksien turvaaminen on julkisen vallan tehtävä. Sen lisäksi on syytä muistuttaa, että perustuslakivaliokunnan kannanotoissakin korostettu perusoikeusmyönteinen ajattelu- ja tulkintatapa tarkoittaa perusoikeuksien turvaamisen lisäksi myös perusoikeuksien edistämistä.

Tärkeää on se, miten kielelliset perusoikeudet toteutuvat yksittäisen ihmisen kohdalla, hänen arjessaan tärkeillä elämänalueilla. Koulussa, terveyskeskuksessa, vanhainkodissa tai viranomaisten kanssa asioitaessa.

Tärkeää on myös se, millaisten asenteiden keskellä elämme. Jo edellisessä kielikertomuksessa todettiin, että asenteet eri kieliryhmiä kohtaan olivat koventuneet. Oman kokemukseni mukaan vaikuttaa siltä, ettei tilanne ole ainakaan helpottanut. Haluankin näin lopuksi korostaa, että kielellisten perusoikeuksien turvaaminen ja edistäminen edellyttää julkiselta vallalta – siis valtioneuvostolta – myös konkreettisia toimia, joilla edistetään suvaitsevaisuutta eri kieliryhmiä kohtaan.