Hallituksen tuoreen linjauksen mukaan paikallista sopimista kehitetään lähtökohtaisesti työehtosopimusten kautta. Palkansaajien ei vielä kuitenkaan kannata huokaista helpotuksesta, sillä kun kootaan hallituksen antamat palapelin palat yhteen, voi lopputulos olla toisennäköinen.
Yksi linjaus on nimittäin se, että jos työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa ei toukokuun loppuun mennessä saada aikaan hallitusta miellyttäviä sopimuksia, niin homma hoidetaan pakkolailla.
Hallitus jättää ikävät päätökset työmarkkinajärjestöille ja antaa niille kolme kuukautta aikaa ratkoa asiat. Sopimusneuvotteluista ei tule helppoja, sillä hallitus komentaa sopimaan paikallisesti työajoista, palkoista, palkanlisistä ja muista korvauksista. Lopullisen päätösvallan hallitus antaa työpaikoille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että palkkoja voidaan laskea eikä ammattiliitoilla ole mahdollisuutta puuttua peliin.
Lisäksi luodaan selviytymislauseke sellaisia tilanteita varten, jolloin yritys kohtaa erityisen vaikeita haasteita. Tilanteen vaatiessa voidaan siis ”sopia” vaikkapa 12-tuntisista työpäivistä. Nähtäväksi jää voidaanko työntekijä irtisanoa, jos hän ei tällaiseen veny vaikkapa lastenhoito-ongelmien vuoksi.
Työntekijöille ylhäältä annetut paikallisen sopimisen linjaukset saattavat tarkoittaa pidempiä työpäiviä, pienempiä palkkoja ja esimerkiksi ylityökorvauksista luopumista.
Paikallisella sopimisella voidaan toki saada aikaan hyvääkin niin työntekijälle kuin työnantajallekin, mutta tämä edellyttää reilua peliä. Palkkojen tai muiden työehtojen polkemista ei voi hyväksyä. Sen sijaan paikallisesti on järkevää sopia muun muassa joustavista työajoista, työaikapankista, liukuvasta työajasta ja viikonloppuvuoroista.
Paikallinen sopiminen on tärkeä osa nyt neuvoteltavaa yhteiskuntasopimusta, mutta on selvää, ettei sopiminen onnistu ilman työnantajan ja työntekijän välistä vahvaa luottamusta. Näillä palikoilla ei vielä valitettavasti työpaikoille luottamusta rakenneta, varsinkin kun pörssiyhtiöiden osalta on juuri tullut ilmi, että osinkoja jaetaan tänä keväänä taas ennätysmäärä ja laskun maksavat palkansaajat.