Hallitus leikkaa, lukuisten muiden leikkaustensa joukossa, joukkoliikenteestä. Erityisesti näistä leikkauksista kärsii junaliikenne. Rantaradan Y-junat lakkautetaan sopivasti uuden Ekspress-junan alta. Se taittaa Turun ja Helsingin välin puolessatoista tunnissa.
Turun ja koko Varsinais-Suomen elinvoimaisuuden kannalta tärkeällä, suurelta osin EU:n rahoittamalla tunnin junalla matka-aika saataisiin vain vartin lyhyemmäksi, joten huoli pitkään valmistellun oikoratahankkeen puolesta on aiheellinen.
Kuten Petra Peltonen arveli, vartin voitolla on vaikea perustella kallista Salon, Lohjan ja Espoon kautta kulkevaa rataa (TS 6.10.)
Tunnin junan puolustamisen paikka on varsinaissuomalaisilla siis nyt. Samalla on syytä pohtia koko Varsinais-Suomen joukkoliikennekokonaisuutta.
Tarvitsemme nopean Helsinki-yhteyden lisäksi toimivan paikallisjunaverkoston. Vajaakäytössä olevia rautateitä voitaisiin ottaa uudelleen henkilöliikenteen käyttöön suhteellisin alhaisin kustannuksin.
Paikallisjunat palvelisivat työ-, koulu- ja opiskelumatkoja sekä asiointimatkoja Turun kaupunkiseudulle. Väliasemat tarjoaisivat liityntäpysäköinnin ja sujuvat vaihtoyhteydet kaukoliikenteeseen.
Paikallisjunaverkoston ulottaminen Saloon edellyttäisi 15 miljoonan, Loimaalle 10 miljoonan ja Uuteenkaupunkiin 30 miljoonan euron investointeja. Tällä rahalla saisimme toimivat yhteydet, jotka tukisivat ekologista ja vähäpäästöistä yhdyskuntasuunnittelua ja myönteistä kehitystä koko Varsinais-Suomen alueella.
Turun kaupunkiseudulla on ajanmukainen raitiotie nopeuden, matkustusmukavuuden, kaupunkikuvan ja ympäristön kannalta ylivoimaisesti paras vaihtoehto.
Sujuvana ja viihtyisänä matkustustapana raitiotie on tehokkain tapa lisätä joukkoliikenteen käyttäjien määrää. Yksityisautoilun vähentymisen myötä Turku olisi nykyistä viihtyisämpi ja turvallisempi.
Raitiotietä on moitittu kalliiksi vaihtoehdoksi, mutta on syytä muistaa, että sujuva joukkoliikenne on keskeinen osa toimivaa yhteiskuntarakennetta. Se puolestaan on elinvoimaisen elinkeinoelämän ja kasvun perusta.
Raitiotie lisäisi Turun seudun kilpailukykyä ja vetovoimaa. Samalla palvelujen, työpaikkojen, liiketilojen ja asumisen sijoittuminen suuntautuisi järkevästi.
Juuri nyt on hyvä hetki investoida isoihin joukkoliikennehankkeisiin, sillä korot ovat matalalla ja osaavaa työvoimaa on työtä vailla.
Raitiotien yleissuunnitelman mukaan hankkeen työllistämisvaikutus olisi peräti 4750 henkilötyövuotta. Työmaan lisäksi hanke työllistäisi rakennustuotteiden ja palvelujen puolella, suunnittelussa ja rakennuttamisessa sekä kalustohankinnoissa.
Hallituksen leikkauskiimaan ei pidä alistua. Eiköhän me oteta sen sijaan nämä työpaikat tänne Varsinais-Suomeen.
Kolumni on julkaistu Turun Sanomissa 14.10.2015