Julkisen sektorin kokoa ovat kauhistelleet etenkin oikeistojohtajat Alexander Stubb (kok) ja myös Juha Sipilä (kesk). Kokoomus on Stubbin johdolla muuttunut maltillisesta hyvinvointivaltion sietäjästä libertaristiseksi hyvinvointivaltion tuhoajaksi. Laaja julkinen sektori nähdään ongelmana, vaikka tosiasiat puhuisivat toista.
Myös veronmaksajien keskusliitto ajaa ensi vaalikaudelle mittavia veronalennuksia hyvinvointivaltion kustannuksella. Tavoite on tyylipuhdasta Ronald Reaganin presidenttikaudella Yhdysvalloissa 1980-luvulla läpilyönyttä ”starve the beast” -ideologiaa, jossa veronalennuksilla tietoisesti ajetaan alas julkista sektoria.
Tosiasia on se, että vauraissa Pohjoismaissa julkinen sektori on suuri, ja vastaavasti köyhemmissä Etelä- ja Itä-Euroopan maissa julkinen sektori on pieni. Pohjoismaiden menestyksen takana ovat julkiset ja tasa-arvoiset koulutus- sosiaali-, ja terveyspalvelut, sekä progressiivisella verotuksella tasoitettu tulonjako. Hyvinvointivaltio ei ole liian suuri.
Julkisen sektorin työntekijöiden valtaosa ei myöskään ole turhia byrokraatteja, hallintovirkamiehiä, vaan tavallisia ja usein pienipalkkaisia palvelualojen työntekijöitä: sairaanhoitajia, lähihoitajia, opettajia ja lastentarhanopettajia. Heidän työnsä ei ole ”pois” yksityiseltä sektorilta, päinvastoin – ilman heidän työtään koko yhteiskunta lamaantuisi.
Kuva harmaista tehottomista virkamiehistä on myös epätosi: OECD:n selvityksen mukaan Suomen julkinen hallinto on jo nyt EU:n tehokkain, ja jatkuvasti tehostunut.