Eduskunta on päättämässä nelivuotiskautta. Tälle kaudelle on osunut pitkään jatkunut talouslama. Siitä huolimatta onnistuimme hallituksessa, ei vain puolustamaan vaan myös parantamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilannetta. Siitä saavutuksesta olkaamme ylpeitä.
Hallitukseen osallistumisemme loppui vuosi sitten siihen, että meitä vaadittiin hyväksymään etuuksien indeksileikkaukset ja lapsilisän leikkaus. Niitä emme voineet hyväksyä ja Vasemmistoliitto heitettiin ulos hallituksesta. Meidän lähtömme jälkeen on hallituksen loppuaika ollut yhtä ees taas veivaamista ja sekoilua.
Suurista rakenteellisista uudistuksista kuntauudistus ei ole edennyt ollenkaan, ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus kaatui perustuslain vastaisena. Juuri sote-uudistuksella pitäisi kuitenkin pienentää terveyseroja ja turvata kaikille yhdenvertaiset palvelut.
Keskeinen sote-uudistuksen hankaloittaja on ollut kokoomus, joka koko ajan on yrittänyt vedättää uudistusta yksityistämisen suuntaan. Äänestäjiä kokoomus sumuttaa näennäisillä kilpailun ja valinnanvapauden viesteillä. Todellisuudessa kokoomus pelaa hyökkääjänä kansainvälisen terveysbisneksen joukkueessa, omaa maataan Suomea vastaan.
Terveysbisnes ei maksa veroja Suomeen, vaan piilottaa voittonsa veroparatiiseihin. Voimalla kasvava terveysbisnes kärkkyy nyt koko sitä valtavaa yli 25 miljardin euron pottia, joka Suomessa joka vuosi tuotetaan sosiaali- ja terveyspalveluina.
Alan markkinoiden täysi vapautus olisi historian suurin julkisten verorahojen puhallus. Suuryritykset voisivat kaapata markkinat polkuhinnoilla, ja sitten vähitellen hilata hinnat ylös monopoliasemansa turvin.
Nelivuotisen eduskuntakauden päättyessä Vasemmiston eduskuntaryhmä valmistautuu yhdessä puolueen kanssa menestyksekkääseen vaalikamppailuun.
Menestyksekäs tulos antaa meille mahdollisuudet viedä eteenpäin tavoitteitamme ja ihanteitamme.
Kuluneena neljänä vuotena on vähennetty julkisia menoja. Vaatimukset yhä uusista ja uusista leikkauksista vaalien jälkeen ja leikkauslistojen penääminen ovat kehnoa yhteisten asioiden hoitoa. Lama-aikana on julkisen vallan korvattava puuttuvaa kotimaista ja ulkomaista kysyntää. Rahaa tähän löytyy, jos verotus on oikeudenmukaista ja harmaa talous torjutaan. Valtio voi myös edelleen ottaa lisää velkaa, sen taso ei ole mitenkään päätähuimaava.
Velan takaisinmaksun paikka on talouden korkeasuhdanteessa, ei lama-aikana.
Kuvaavaa useiden puolueiden arvovalinnoille tänä päivänä on se, että samanaikaisesti kun vaaditaan lisää säästöjä vaalien jälkeen, ollaan toisaalla kritiikittömästi valmiita kasvattamaan asemenoja. Niitä ei halutakaan arvioida yhdessä muiden menokohteiden kanssa. Kuitenkin muusta julkisesta sektorista – kuten kouluista, terveydenhuollosta, vanhustenhuollosta ja työllistävistä investoinneista – ollaan samaan hengenvetoon valmiita leikkaamaan.
Turvallinen yhteiskunta ei ole se, jossa on eniten aseita. Turvallinen yhteiskunta on se, jonka ihmiset kokevat puolustamisen arvoiseksi.
Puhe Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina 7.3.2015