Terrorijärjestö ISIS ei ole syntynyt tyhjästä. Vuonna 2001 alkanut Yhdysvaltojen terrorisminvastainen sota on keskeinen tausta sille, miksi maailma makaa Lähi-idässä näin. Hyökkäys Irakiin vuonna 2003 aloitti yhä jatkuvan sisällissodan kaaoksen, joka on horjuttanut koko Lähi-itää. Syyriassa puolestaan arabikevät yltyi veriseksi sisällissodaksi, jossa kuolleita on satoja tuhansia, ja pakolaisia miljoonia.
Pitkällä aikavälillä on itsestään selvää, että Lähi-idässä aseita on liikaa ja demokratiaa liian vähän. Liian usein siellä on aseellisesti yritetty ratkaista ongelmia, joiden pohjimmaiset syyt ovat eriarvoisuudessa. Näihin syihin on löydettävä ratkaisu. Kuitenkin lyhyellä aikavälillä on yhtä lailla selvää, että ISIS uhkaa juuri niitä ihmisiä, jotka demokratiaa ja moniarvoista yhteiskuntaa Lähi-idässä puolustavat.
Suomalaiset sijoitettaisiin Irakin pohjoisosaan kurdien itsehallintoalueelle Erbilin kaupunkiin, kouluttamaan kurdien Peshmerga-joukkoja. Kaikista sodan osapuolista juuri kurdit ovat Suomelle ehkä kaikkein luontevin kumppani. Vasemmistossa vaadittiin nimenomaan kurdien voimakkaampaa tukemista, kun Syyrian puolella sijaitsevan Kobanen siviiliväestöä uhkasi kansanmurha.
ISIS uhkaa terrori-iskuilla myös Euroopassa. Kannatusta saadakseen ISIS pyrkii luomaan vastakkainasettelujen maailman, jossa terrori-iskuihin vastataan poliisivaltiolla, kontrollilla ja äärimmillään valtioterrorilla. Maailman, jossa epäilyksenalaisena ovat kaikki islaminuskoiset. Tätä syöttiä ei pidä niellä.
ISIS:in vastakohta on moniarvoinen maailma, jossa kaikilla ihmisillä on ihmisarvo ja ihmisoikeudet, erilaiset uskonnot sallitaan, ja erilaiset ihmiset hyväksytään. Yhteiskunta ja yhteiskunnallinen keskustelu on vapaata. Avoin yhteiskunta on ainoa oikea ase terrorin torjumisessa – on kyse sitten terrorista minkä tahansa uskonnon tai aatteen varjolla.
Afganistaniin Suomi lähti vuonna 2001 jälleenrakentamaan maata, mutta joutui sisällissodan osapuoleksi. Siitä opetuksesta on viisastuttava. Tärkeää on ensinnäkin se, että Irakin Kurdistanissa suomalaiset kouluttajat eivät osallistu taistelutehtäviin. Toiseksi, tätäkin operaatiota on voitava harkita uudelleen, jos Suomen asettamat tavoitteet karkaavat tavoittamattomiin. Oleellista on myös operaatioon osallistuvien suomalaisten turvallisuus.
Vasemmiston ryhmäpuhe eduskunnassa 24.2.2015 Suomen osallistumisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhön Irakissa. Lue koko puhe
No niin. Tarvittiin vanhempi kommari tuomaan julki jotain, mihin Arhinmäkikään ei pystynyt.
ISIS ja muu islamilaiden terrori on demokraattisen tulkinnan mukaan johdettavissa George Bushin syyksi.
Mikä oli todistettava. Voihan Venäjä!