Suomessa Kreikan vaalivoittaja Syriza on tarkoitushakuisesti leimattu äärivasemmistolaiseksi. Leima johtuu siitä, että puolue vaatii suhdanteita syventävän leikkauspolitiikan sijaan elvyttävää finanssipolitiikkaa.
Maailmalla yhä useammat vaikuttajat ovat kuitenkin Syrizan linjoilla vaatimassa loppua Euroopan omaehtoiselle kurjistamiselle. Joukossa muun muassa talousnobelisti Paul Krugman, kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama. Nämäkin ovat siis äärivasemmistolaisia?
Syrizan ohjelman keskiössä on Kreikan oman talouden laittaminen kuntoon. Onko kohtuutonta, jos lupaa ja yrittää taata kaikille ihmisille leipää, lämpimän asunnon, ja terveyspalveluita? Syriza aikoo muuttaa verotusta oikeudenmukaisemmaksi ja kiristää suurituloisten veroja.
Valtion velkojen osalta oleellista on Kreikan oman velanmaksukyvyn parantaminen. Maksukyky kasvaa, kun korruptiota kitketään, tehostetaan verotusta ja elvytetään taloutta. Syriza ei anele Kreikan velkojen anteeksiantoa, vaan ehdottaa velkojen maksun sitomista tulevaan talouskasvuun. Tämä on erinomainen ehdotus ja järkevää suhdannepolitiikkaa.
Suomessa kokoomusta ja perussuomalaisia näyttää, nyt varsinkin Kreikan vaalituloksen jälkeen, yhdistävän yhteinen halu lyödä lyötyä seurauksista välittämättä. Alexander Stubbin ”ei latin latia Kreikkaan” –linja ei ole pelkästään populistinen, vaan myös talouspoliittisesti virheellinen. Ei ole mitään järkeä yrittää lypsää Kreikasta sellaisia rahoja, joita se ei kerta kaikkiaan kykene maksamaan.
Kokoomuksen linjalla Kreikalta viedään mahdollisuus talouskasvuun, kun kaikki ylijäämä ulosmitataan valtion velkoihin. Sillä linjalla Kreikka on väistämättä pian jälleen kerjuulla ja edessä on uusi tukipaketti. Luulisi, että tämä linja seurauksineen on jo nähty.
Perussuomalaisten kirveslinjalla puolestaan lyödään suoraan poikki kaikki potilaan johdot ja letkut. Seurauksena olisi kreikkalaisten tragedian muuttuminen kauhukertomukseksi. Kreikka ajautuu ulos eurosta ja Suomi menettää kaikki ne rahat, joita vielä ei ole menetetty ja joita perussuomalaiset sanovat puolustavansa.
Mainiota taloudenpitoa äärivasemmistolaisittain: ilmoitan pankkiin maksavani asuntolainaani vain sen mukaan, mitä tuloni kasvavat.
Niin sen on oltava oikein, kun mm. prosenttilaskun mestari Annika kannattaa tapaa muillekin.
Täysin mustavalkoinen ajatus