Tänään vietetään ihmisoikeuksien päivää. Päivää on vietetty vuodesta 1950 lähtien, kaksi vuotta sen jälkeen kun YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien julistuksen vuonna 1948.
Koko maailman mittakaavassa katsottuna on ihmisoikeustilanne Suomessa hyvä. Merkittävimmät poliittiset oikeudet on toteutettu jo vuosikymmeniä sitten. Tosin nekin ovat vaatineet työtä toteutuakseen. Esimerkiksi naisten äänioikeus tyrmättiin aluksi mahdottomana uudistuksena.
Taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien osalta Suomen nykytila tai tulevaisuudennäkymät eivät ole yhtä hyvät. Tuloerojen kasvu on Suomessa Ruotsin ohella ollut viime vuosikymmeninä kehittyneiden maiden nopeimpia.
Toimeentulovaikeudet, työttömyys ja asunnottomuus ovat Suomessa arkipäivää tuhansille lapsille ja aikuisille, niin härmäläisille kuin maahanmuuttajille. Terveyserot uhkaavat nousta, kun laadukkain terveydenhuolto halutaan yksityistää vain varakkaiden etuoikeudeksi.
YK:n ihmisoikeuskomitea ja Amnesty ovat kritisoineet Suomea muun muassa aseistakieltäytyjien kohtelusta ja liian pitkästä siviilipalvelusta. Viimeksi pari vuotta sitten asepalvelusta lyhennettiin kahdella viikolla, ja samalla ”huomaamatta” siviilipalvelus piteni suhteessa asepalvelukseen. Siviilipalveluksen lyhentäminen olisi tärkeää myös ihmisoikeuskysymyksenä.
Ihmisoikeuksien puolustaminen yhdistää puheen tasolla Suomen puolueita laidasta laitaan. Käytännössä erot puolueiden välillä käyvät ilmi tekojen kautta. Ihmisoikeuksista puhuminen jää liturgiaksi, jos poliitikon pinnan alta paljastuu patavanhoillinen maailmankatsomus.
Yksi surullinen esimerkki oli avioliiton mahdollistaminen samaa sukupuolta oleville, jota vastusti valtaosa perussuomalaisten ja keskustan kansanedustajista sekä kolmasosa kokoomuslaisista.
Suomessakin tarvitaan edelleen valppautta, jos haluamme olla ihmisoikeuksien mallimaa.