Hallitus on lähtenyt järjettömälle leikkauslinjalle. Tulilinjalle ovat joutuneet kaikkein puolustuskyvyttömimmät yhteiskunnan jäsenet, muistisairaat ja vanhukset, jotka eivät selviä omassa kodissaan edes kotihoidon turvin.
Hallitus esittää viime vuonna voimaansaatua vanhuspalvelulakia heikennettäväksi vähentämällä ympärivuorokautista hoivaa. Leikkaus toteutetaan poistamalla hoitoon pääsyn perusteista oikeus ”arvokkaaseen elämään”. On uskomatonta, että tällaisia esityksiä annetaan aikana, jolloin sosialidemokraatit istuvat hallituksessa.
Esitystä perustellaan laitoshoidon vähentämisellä. Jos näin on, niin miksi sitten esitetään leikattavaksi ympärivuorokautista hoitoa kokonaisuudessaan? Eihän vanhusten hoidon tarve vähene lain muuttamisella mihinkään! Vaatii melkoista pokkaa väittää, että vanhukset saisivat nykyisin Suomessa liian hyvää palvelua.
Laitoshoito ei myöskään ole enää Suomessa erityisen yleistä, sillä alle neljä prosenttia yli 75-vuotiasta on laitoksessa. Laitoshoito keskittyy nykyisin erittäin huonokuntoisiin ja yli 90-vuotiaisiin ihmisiin. Näiden ihmisten hoivan tarve ei ratkea kotihoidolla, ja eliniän noustessa heidän määränsä vain kasvaa.
Nykyisessä laissa oikeus ympärivuorokautiseen hoitoon voi syntyä lääketieteellisten syiden lisäksi silloin, kun se on iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua. ”Arvokkaan elämän” poistaminen perusteista heikentäisi erityisesti muistisairaiden mahdollisuutta ympärivuorokautiseen hoitoon.
Mihin nämä hoitoa tarvitsevat ihmiset aiotaan jatkossa ohjata? Ajaako hallitus dementikot kadulle? Ainakaan vaikeasti muistisairaiden kotihoito ei toimi ilman merkittävää lisärahaa omaishoitajien tukeen ja vapaapäiviin. Suurin osa Suomen 350 000 omaishoitajasta on jo yli 65-vuotiaita, eikä heidän työtaakkaansa voi kasvattaa.
Hallituksen esityksen taustalla on kova ja kylmä leikkauslinja. Yli 70 prosenttia vanhuspalveluiden menoista, jotka ovat yli neljä miljardia vuodessa, syntyy ympärivuorokautisesta hoidosta. Näitä kustannuksia halutaan nyt karsia. Kaikkein heikoimmilta on helpoin ottaa.
Ihmisten eliniän nousun ja arvokkaan vanhuuden pitäisi olla yhteiskunnan tärkeimpiä tavoitteita, josta syntyvistä kustannuksista huolehtiminen on kunnia-asia. Hallituspuolueiden sietäisi hävetä.
Mitkähän ovat ne ryhmät vanhuksissa jotka kuuluvat tuohon ”arvokkaan elämän” leikkauslistoihin?
Muistisairas jos kukaan tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa,heti silloin kun sairaus on edennyt niin pitkälle että arjen toimintakyky ei enää toimi.Haluaako esityksen tekijät siis juuri muistisairaudesta kärsivät todellakin leikattavien listalle,heillehän lääräri kyllä kirjoittaa milloin tarvitaan ympärivuorokautista valvontaa ja hoivaa.Itse olen hoitanut puolisoa yli 10v muistisairauden vuoksi,ja täytyy todeta että fakta on se että silloin kun hän vielä itse käveli ja toimi,ei olisi selvitynyt hengissä kauaakaan.Jo kotiportin ulkopuolella oli ympäristö hukassa.OLisipa hyvä tietää missä esityksen kohdassa viitataan mnuistisairauksiin.Järkyttävää jos tälläinen toteutuu.