Oikeiston todellinen karva paljastuu, kun hallituksen ja opposition oikeistovoimat ovat ottaneet yhteiseksi maalitaulukseen julkisen sektorin työntekijät.
Alexander Stubbin kokoomus haluaa ”norminpurkutalkoiden” varjolla heikentää julkista sektoria ja yksityistää julkisia palveluita. Kokoomus, Rkp ja oppositiojohtajat Juha Sipilä (kesk) ja Timo Soini (ps) ovat vaatineet jopa kymmenien tuhansien ”virkamiesten” vähentämistä Suomesta.
Puhumalla ”virkamiehistä” luodaan kuvaa valtavasta, alati paisuvasta byrokratiasta ja papereita pyörittelevistä harmaista nimettömistä byrokraateista. Julkisen sektorin koko esitetään myös todellisuutta suurempana. Mieleen tulee jo Yhdysvaltojen oikeiston teekutsuliike ja sen maalaama uhkakuva ”big government”.
Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomen julkisia palveluita hoidetaan pienemmällä henkilökunnalla ja alhaisemmin kustannuksin. Julkinen sektori ei myöskään ole paisunut, vaan sen osuus kansantaloudesta on pysynyt vakaana.
Julkisella sektorilla työskentelee lähes joka neljäs työssäkäyvä suomalainen, mutta heistä varsinaisia hallintovirkamiehiä on vain murto-osa. Valtaosa on aivan tavallisia kuntien ja valtion työntekijöitä; sairaanhoitajia, opettajia, vanhustenhoitajia, keittäjiä, palomiehiä, poliiseja – ihmisiä, joita ilman jokapäiväinen elämämme muuttuisi mahdottomaksi.
Julkista sektoria ja sen työntekijöitä tarvitaan kipeästi etenkin nyt kun monia uhkaavat työttömyys, pahoinvointi ja syrjäytyminen. Pitämällä huolta lapsista, vanhuksista, ja työttömistä, teemme taantuman keskellä myös työssäkäyville ihmisille elämästä turvallisempaa ja huolettomampaa.
Julkinen sektori ei ole syypää Suomen taloustaantumaan. Päinvastoin, Suomen vahvuus on osaava ja terve työvoima. Vahvistamalla julkisia koulutus- ja terveyspalveluita sekä sosiaaliturvaa, luomme edellytyksiä tulevalle nousulle.
Yhteiskunnalle ja kansantaloudelle välttämättömien työntekijöiden solvaaminen turhiksi ja tehottomiksi byrokraateiksi ei auta ketään, mutta leimaa ikävästi työnsä tunnollisesti tekeviä ja usein pienipalkkaisia ihmisiä.
Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun oltiin huolissaan ihan toisin päin: kunnat ja valtio eivät olleet riittävästi varautuneet suurten ikäluokkien eläköitymisestä johtuvaan työvoimapulaan. Eikä julkinen työnantaja mitenkään houkutellut, eikä edelleenkään houkuttele, minkäänlaisilla työsuhde-eduilla saati palkalla, minkä piti vaikuttaa työvoiman saatavuuteen.
Niin ajat muuttuvat.
Yhteistä kaikille vaaleille on, että kunnan ahkerat (naiset)todetaan kalliiksi ja turhiksi, vaikka he pyörittävät koko yhteiskuntaa.