Ruotsin uusi Stefan Löfvenin hallitus ilmoitti aikovansa tunnustaa Palestiinan valtion. Tämä on virkistävä ja myönteinen uutinen, joka toivottavasti saa uutta puhtia lukkiutuneen Lähi-idän tilanteen ratkaisemiseen.
Yli 130 valtiota on jo tunnustanut Palestiinan. Pohjoismaista mukana on toistaiseksi ollut vain Islanti, kun taas muissa Pohjoismaissa on ajateltu, että Lähi-idän rauhanprosessin on ensin edistyttävä.
Ratkaisu vuosikymmeniä jatkuneeseen Israelin-Palestiinan konfliktiin ei kuitenkaan näytä lähestyvän ilman selkeää uutta viestiä kansainväliseltä yhteisöltä. Jäissä oleva rauhanprosessi on saatava käyntiin.
Ylen Aamu-tv:n keskustelussa kansanedustaja Peter Östman (kd) vastusti Palestiinan valtiota Hamasin toimien vuoksi. Kyse on kuitenkin kahdesta eri asiasta – Hamas ei ole Palestiina. Itsekin tuomitsen Hamasin harjoittaman politiikan, mutta kannatan silti kaikkien palestiinalaisten ihmisten yhtäläisiä ihmisoikeuksia ja oikeutta omaan valtioon.
Palestiinan tunnustaminen selkiyttäisi tilannetta – ainakin kansainvälisen oikeuden kannalta – kahden valtion väliseksi konfliktiksi, jota voitaisiin ratkoa sen mukaisesti. YK:n tavoitteena ja myös Oslon rauhanprosessin lähtökohtana on ollut nimenomaan kahden valtion ratkaisu vuoden 1967 rajoja noudattaen.
Käytännössä kahden valtion malli on kuitenkin karannut kauas, lähinnä Israelin siirtokuntapolitiikan seurauksena. Arviolta jo puoli miljoonaa israelilaista asuu kansainvälisen oikeuden mukaan laittomissa siirtokunnissa palestiinalaisilta vallatulla alueella.
Toinen mahdollinen ratkaisu olisi yhden valtion malli, jossa Länsirannan ja Gazan asukkaille annetaan yhtäläiset kansalaisoikeudet israelilaisten kanssa yhdessä Israelin-Palestiinan valtiossa. Tämä lopputulos näyttää yhä todennäköisemmältä siirtokuntapolitiikan ja miehityksen jatkuessa.
Palestiinan tunnustaminen olisi myös Suomelta hyvä ele rauhanprosessin vauhdittamiseksi, johon myös muut EU-maat voisivat yhtyä.
Pörri Orava kirjoittaa asiaa.
Mitä tämän päivän ihmiset tietävät Palestiinasta ja palestiinalaisista? Tuntuu siltä että historiaa ei tunne juuri kukaan.
Totuus on, että Palestiina ei ole sen todempi kuin sadun ”Mikä-mikä-maa”. Ensimmäistä kertaa sanaa käytettiin 70 j.Kr., kun roomalaiset suorittivat juutalaista kansanmurhaa, hävittivät temppelin ja pyrkivät hävittämään koko valtion muiston. Roomalaisten mukaan siitä lähtien maa piti tuntea nimellä Palestiina. Nimitys tulee filistealaisista, muinaisesta kansasta, jonka jäsen Goljat oli ja jonka kansan alueen juutalaiset olivat vallanneet vuosisatoja ennen. Rooman tapa oli pilkata ja loukata. He myös yrittivät muuttaa Jerusalemin nimen Aelia Capitolinaksi mutta siitä ei tullut pysyvää.
Palestiinaa ei koskaan ole ollut omana maana. Aluetta ovat hallinneet Rooma, islamilaiset ja kristityt ristiretkeläiset ottomaanit ja britit ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Britit palauttivat ainakin osan alueesta juutalaisille kansalliseksi kotimaaksi.
Ei ole mitään Palestiinan omaa kieltä. Ei omaa kulttuuria. Koskaan ei ole ollut maata nimellä Palestiina, jota palestiinalaiset olisivat hallinneet. Palestiinalaiset ovat arabeja, Jordaniasta, Syyriasta, Libanonista, Irakista jne. Arabeilla on jo hallussaan 99,9 prosenttia Lähi-idän maa-alueesta. Israel edustaa vain pientä osaa.
Tietävätkö ihmiset, että Israelissa asuu miljoonan verran arabeja, joilla on täydet kansalaisoikeudet juutalaisten tavoin. Itse elän ja asun Israelissa täällä pohjoisosassa, jossa arabit elävät juutalaisten kanssa rinta rinnan.
Ennen kuin lähdetään hyväksymään Palestiinan valtiota, tulee olla tietoinen alueen historiasta ja siitä, mitä ”palestiinalaiset” tarkoittavat Palestiinalla. Valtiota ilman juutalaisia. Se on heidän tavoitteensa.
Unohtuiko tunnetusti laskutaitoiselta tohtoriltamme, että ”palestiinalaiset” eivät itsekään tienneet olevansa sen enempää ”palestiinalaisia” kuin alueen juutalaisetkaan, ennekuin 60- luvulla KGB masinoi PLO:n ja Arafatin moista valhetta levittämään.
Nykyiset ”palestiinalaiset” eli etenkin länsirannan arabit, ovat tosiasiassa jordanialaisia, tai heidän jälkeläisiään, ja gazalaiset ovat egyptiläisiä.
Palestiinassa on jo toimiva, demokraattinen valtio. Sen nimi on Israel. Siellä saavat arabitkin elellä ihan rauhassa monin verroin paremmissa elinoloissa kuin naapuri arabimaissa.
”palestiinan” hallinnossa on taas mukana Hamas, jonka jopa sosialistinen EU on luokitellut terroristijärjestöksi. Mitä oikeasti liikkuu henkilön päässä, joka tosissaan ehdottaa tuommoisen ”valtion” tunnustamista?