Hallitus nostaa kehityspolitiikan perusajatukseksi ihmisoikeusperusteisuuden. Tämä on tietenkin hyvä asia, mutta mitä se oikeasti käytännössä tarkoittaa, ja ollaanko tässä todella johdonmukaisia?
Toteutuvatko yhtäläiset ihmisoikeudet esimerkiksi ilmastopolitiikassa? Rikkaat maat pitävät itsellään oikeuden olla suurimpia saastuttajia. Ilmastonmuutos on mielestäni suurin esimerkki politiikan epäjohdonmukaisuudesta, sillä sen haittavaikutukset uhkaavat olla mittaamattomasti suuremmat kuin kehityspolitiikan tuoma hyöty.
Myös Euroopan unionin kauppapolitiikka ja maatalouspolitiikka vahingoittavat monien köyhien maiden talouselämää, ihmisiä ja ympäristöä. Nämä haitalliset vaikutukset eivät välttämättä ole tietoisten valintojen seurausta, vaan ne johtuvat EU:n eri politiikan lohkojen yhteisvaikutuksesta.
Esimerkkinä voin mainita sen, että EU:n maatalouden ylituotantoa dumpataan kehitysmaiden markkinoille ja EU-maiden kalastusalukset rohmuavat Afrikan vesillä. Näin tuhotaan paikallisia elinkeinoja, eikä orastava oma elintarviketeollisuus pääse kehittymään. Myös aseita ajautuu EU-maista kriisiherkille alueille.
Yrityksiä houkutellaan nykyään entistä enemmän kehitysyhteistyötoimijoiksi. Tällöin tulee korostaa reilujen pelisääntöjen merkitystä.
Vapaakauppa ilman ehtoja ei ole oikea ratkaisu, varsinkaan jos osapuolet eivät ole tasavertaisia. EU:n ja Yhdysvaltojen välille suunniteltu TTIP–vapaakauppasopimus ei sovi malliksi kehitysmaille. Siinä vahvaa suojaa saavat kansainvälisten yritysten investoinnit.
Köyhissä maissa usein työntekijöitä, kuluttajia ja ympäristöä suojaava lainsäädäntö on vajavaista. Harmaa talous kattaa suuren osan, ellei valtaosaa talouselämästä. Tällaisissa oloissa olisi suojattava nimenomaan ihmisiä ja ympäristöä suuryritysten etuja vastaan – eikä päinvastoin.
Työntekijöiden paremman aseman ja järjestäytymisen tukeminen kehitysmaissa on sen sijaan erinomaista kehitysyhteistyötä.
Myös harmaan talouden torjuminen on mitä parhainta kehitysyhteistyötä. Kansainvälisen veroparatiisitalouden lopettaminen merkitsisi paljon köyhien maiden ihmisille, talouselämälle ja julkiselle taloudelle.
Myös EU:n maahanmuuttopolitiikan inhimillistäminen olisi hyvää kehitysyhteistyötä. Nyt Afrikasta parempaa elämää etsivät ihmiset joko torjutaan Euroopan rajalla, tai he hukkuvat Välimereen.
Mikä on kehitysmaiden oma vastuu kehityksestään, mikä on rikkaiden maiden vastuu? Jos ihmisoikeuksista puhutaan, niin rikkaiden maiden vastuu on vähintään olla ottamatta itselleen erioikeuksia.
Suomen menestys yhteiskuntana perustuu siihen, että ihmiset kokevat olevansa tasa-arvoisia, osallisia ja saavat osakseen hyvinvointia, arvostusta ja yhdenvertaisen kohtelun. Tätä ymmärrystä tulisi käyttää hyväksi silloin, kun mietitään kehitysmaiden elinolojen parantamista, ja mitä maiden yhdenvertainen kumppanuus voisi tarkoittaa.
On hyvä, että ihmisoikeudet ja johdonmukaisuus ovat Suomella ainakin tavoitteina korkealla. Paljon tarttis silti vielä tehrä!
Puheenvuoro eduskunnassa 9.9.2014 valtioneuvoston selonteon palautekeskustelussa kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta.