Venäläiskoneiden Suomen ilmatilan loukkauksista on paisunut suuri kohu. Ymmärrettävästi asia on kiinnostava nyt Ukrainan tilanteen vuoksi. Asia tulisi kuitenkin asettaa oikeisiin mittasuhteisiin, eikä tehdä tikusta asiaa.
Tapahtunut ei missään tapauksessa perustele sitä, että yhtäkkiä pitäisi ryhtyä kasvattamaan puolustusmenoja. Tällaisia ilmatilanylityksiä sattuu Suomessa aika-ajoin, noin viisi kertaa vuodessa, ja niiden varalle on hyvät ja vakiintuneet toimintatavat. Lyhyesti tällä kertaa kyse oli siitä, että syystä tai toisesta kaksi ennalta tunnistettua venäläistä rahtikonetta kävi Suomen ilmatilassa, mistä puolustusvoimat antoi valtiojohdolle tiedon.
Nykyteknologia mahdollistaa sen, että kaikkia vieraiden lentokoneiden tunnistamisia ei tarvitse tehdä lentämällä viereen katsomaan. Näin toimitaan vasta, jos se erityisestä syystä katsotaan tarpeelliseksi. Tämä toimintatapa on järkevä ja säästää myös resursseja. Tässäkin tapauksessa toimittiin täysin oikein, kun fyysiselle tunnistuslennolle lähdettiin vasta kun epäiltiin poikkeuksellisesti kolmatta ilmatilanloukkausta. Kolmatta loukkausta ei kuitenkaan tapahtunut.
Viranomaisten toiminnassa ei ole moitittavaa kuin korkeintaan viestinnän selkeydessä.
Lasten leikissä ”rikkinäinen puhelin” viesti muuttuu korvaan kuiskatessa kuulijalta toiselle. Tässä tapauksessa annettu tieto koneiden tunnistamisesta tulkittiin siten, että tunnistaminen oli tapahtunut fyysisesti hävittäjän avulla, kun se todellisuudessa oli tehty sähköisesti maasta käsin. Viesti oli siis hieman muuntunut matkalla, mutta oleellisin asia ja itse asian ydin – eli koneiden tunnistaminen – oli kaikille selvä.