Suomen hyvin toimiva julkinen terveydenhuolto on monin osin päästetty rapistumaan, ja rahakkaimpia palasia on ulkoistettu ja myyty yksityisille. Kauppapuheena on ollut oikeiston ideologinen ja itsekäs toive alhaisemmista veroista.
Yksityistämisen hyöty on kuitenkin ollut kyseenalainen ja palveluita on myös palautettu takaisin julkiseen tuotantoon. Viimeistään siinä vaiheessa yksityistäminen kääntyy tappioksi, kun voitot valuvat ulkomaisille yrityksille ja veroparatiiseihin.
Terveysbisneksessä mm. Suomen ja Pohjoismaiden suurin yritys Attendo on jo vuosikausia jallittanut veronmaksajia kirkkaasti 6-0. Tavalliset veronmaksajat ja rehelliset yritykset ovat joutuneet maksamaan veroparatiisifirmojen aiheuttaman verovajeen. Rahat ovat pois yhteisestä hyvinvoinnista.
Bisnesajattelu istuu huonosti hyvinvointipalveluihin. Yksityisen terveydenhuollon maissa kustannukset koko kansantaloudelle ovat kalliit, ja moni apua tarvitseva jää kalliiden maksujen tai vajavaisen vakuutussuojan vuoksi ilman riittävää hoitoa.
Julkisessa terveydenhuollossa palvelut ovat tasavertaisesti kaikkien saatavilla. Rahan sijaan toimintaa ohjaa inhimillisyys, hoitohenkilökunnan ammattitaito ja ammattiylpeys. Julkisten palveluiden väitetty tehottomuus on juuri sitä korvaamattoman tärkeää ja aitoa aikaa ihmisille, jota ei voi rahassa mitata.
Terveysfirmojen lisäksi mehukkaita kimpaleita hyvinvointivaltiosta väijyvät myös sosiaalialan yritykset. Vanhuspalvelut ja lasten päivähoito ovat monissa kunnissa olleet kaupan. Helsingin sanomien mukaan lasten päivähoitoa pyöritetään nykyisin muun muassa norjalaisessa omistuksessa.
Yhdysvaltojen ja EU:n väliseen vapaakauppasopimukseen (TTIP) kaavailtu investointisuoja voi olla Suomen julkisille palveluille kohtalokas. Jos sopimus estää kerran yksityistettyjen palveluiden palauttamisen takaisin julkisesti tuotetuiksi, on sellainen sopimus hylättävä.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa on suojattava Suomen hyvinvointipalveluiden julkinen ydin. Hyvä olisi, jos kilpailuttamistilanteessa julkisella sektorilla olisi halutessaan etuoikeus palveluiden tuottamiseen. Jos nyt ei olla tarkkana, voivat TTIP-sopimus ja Sote-uudistus avata veroparatiisifirmoille hyvinvointivaltion alennusmyynnin.
Lapintie on itse ollut vuodesta 1992 asti Tradekan edustajistossa ja on ollut mukana päättämässä Suomen Lähikaupan (SIWA+Valintatalo) yritysjärjestelyistä veroparatiisiyhtiöihin kytkeytyneen Industri Kapitalin kanssa.
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2012/10/06/siwojen-omistajallakin-kytkos-veroparatiiseihin/201239319/12
Jos kaikki Itämeren rannikkomaat estävät yhden hyvinvointivaltion alennusmyynnin, montako hyvinvointivaltiota näin pelastuu?
Milloinkas olet muuten Annika itse käyttänyt Suomen ”hyvin toimivaa” julkista terveydenhuoltoa? Kansanedustajilla on ymmärtääkseni työterveyshoito yksityisellä, voittoa tavoittelevalla yrityksellä