Eläke on osa jo tehdystä työstä maksettua palkkaa. Se on palkkaa, jonka maksua vain on viivästetty työuran päättymisen jälkeiseen aikaan.
Hallituksen kehysriihessä päättämä eläkeindeksien jäädyttäminen on tulonsiirto tavallisilta eläkeläisiltä työnantajille ja työssäkäyville ihmisille. Eniten indeksien jäädyttämisestä kärsivät pienituloiset eläkeläiset, joille jää hintojen noustessa entistä vähemmän käteen. Eläkeindeksin leikkaus vaikuttaa alentavasti myös tulevien vuosien eläkkeisiin.
Vasemmisto ei hyväksynyt hallituksen päätöstä leikata eläkkeitä. Esitimme, että hallitusohjelmasta pidetään kiinni, ja tehdään veronkorotuksia leikkausten sijaan. Tämä ei kelvannut muille puolueille, vaan vasemmisto sysättiin oppositioon.
Eläkejärjestelmät ovat eri Euroopan maissa hyvin erilaisia. Lakisääteisiä eläkkeitä täydentävät usein sopimuksenvaraiset kollektiiviset tai yksilölliset lisäeläkkeet. Niistä hyötyvät erityisesti johtajat ja muut suurituloiset. Myös Suomessa maksetaan ylisuuria eläke-etuja. Oikeudenmukaisinta olisi lisätä verotuksen progressiota, jolloin suurista eläkkeistä maksetaan myös korkein vero ja vastaavasti pienten eläkkeiden verotusta voitaisiin keventää.
Eläkemaksut kuten palkatkaan eivät saa olla EU:n jäsenmaiden välinen kilpailuase. Siksi EU:ssa tarvitaan sosiaaliturvaan vähimmäistasoja ja säädöksiä myös siihen, minkä tasoisia eläkkeiden tulee olla vähintään. Sosiaaliseen Eurooppaan kuuluu se, että eläke on ihmisoikeus, ja turvattu toimeentulo on osa ihmisarvoista vanhuutta.
EU:n yhteisen säädökset eivät saa kuitenkaan uhata Suomen eläkejärjestelmää ja estää vähimmäistasoa parempaa eläketurvaa. Suomalaisten maksamia eläkemaksuja ei myöskään saa käyttää muiden, alhaisempien eläkemaksujen maiden eläkkeisiin. Jokaisella jäsenmaalla on velvollisuus huolehtia omista kansalaisistaan ja näiden hyvinvoinnista.
Eläkevarat muodostavat Suomessa merkittävän omaisuusmassan. On tärkeää, miten ne sijoitetaan. Tavoitteena tulee suurimman mahdollisen voiton sijaan olla ennen kaikkea vakaus ja tasainen tuotto. Eläkejärjestelmää on katsottava myös koko yhteiskunnan edun kannalta.
Eläkevarojen sijoittaminen veroparatiiseihin voi tuottaa hyvin, mutta veroparatiisisijoitukset tuhoavat samalla suomalaisia työpaikkoja, ja sitä kautta välillisesti vähentävät myös maksettujen eläkemaksujen kokonaissummaa. Veroparatiisien olemassaolo uhkaa myös eläkeläisille tärkeitä hyvinvointipalveluja. Veroparatiisien sulkeminen on myös suomalaisten eläkeläisten etu.