Juhlatunnelma on monilta jo pidempään ollut poissa, kun yritykset vähentävät väkeä eikä tilalle palkata tarpeeksi uutta korvaavaa työvoimaa. Muutamakaan iso hanke ei vielä riitä korvaamaan jo menetettyä työtä.
Suomella on hyviä mahdollisuuksia puhtaassa teknologiassa, resurssien käytön tehostamisessa ja biotaloudessa. Panostus asuntotuotantoon, liikenneverkon ylläpitämiseen ja muuhun perusrakenteeseen olisi nyt erityisen edullista ja antaisi välittömästi työtä monelle.
Menneinä vuosisatoina Suomeen tuli ulkomailta osaajia, teollisuusmiehiä ja lukuisia taitavia käsityöläisiä. Silloin Suomi ei vilissyt ulkomaalaisvihaa, vaan tulijat toivotettiin tervetulleeksi rakentamaan tätä maata.
Nykyisin elämme synkempää, itsekkyyden ja ahneuden täyttämää aikaa. Ruotsiin elintasopakolaiseksi lähtenyt miljonääri Björn Wahlroos osoitti kuinka vähän hän arvostaa Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa. Hänelle suomalainen yhteiskunta antoi osaavan työvoiman, infrastruktuurin ja suuret voitot mahdollistaneen vakaan toimintaympäristön. Ahneellehan ei tunnetusti mikään riitä, saatikka ökyahneelle. Hän, jos kukaan, on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rintamakarkuri.
Eurooppa ei pääse eteenpäin, jos maiden välinen verokilpailu jatkuu. Emme pääse eteenpäin, jos veronkierto ja veroparatiisit sallitaan. Tarvitaan Euroopan laajuisia vähimmäistasoja verotukseen ja tarvitaan Pohjoismaista hyvinvointiajattelua kaikkialle Eurooppaan. Enemmän Finlaysoneita, vähemmän Wahlrooseja.
Vappupuhe Turussa 1.5.2014. Lue koko puhe
Kuinkahan montaa eri vasemmistoliiton äänestäjää Wahlroos on vuosikymmenien aikana elättänyt maksamiensa verojen kautta, joita hän on tähän maahan pumpannut miljoonatolkulla ? Tähän kun lisätään tuhannet työpaikat ja sieltä jälleen kertyvät verot, on aika vaikeaa käsittää miten te vielä kehtaatte kritisoida Wahlroosia siitä, kuinka ”vähän hän arvostaa Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa”
Kannattaisikohan sen sijaan katsoa peiliin ja miettiä kuinka toimivaa Vasemmistoliiton politiikka on sen osalta miksi Wahlroos lähti lätkimään (perintövero)
Mutta nyt kun tuloerot ovat taas pienentyneet niin Suomi on jälleen parempi paikka elää eli en näe syytä sille miksi lähditte hallituksesta.
Hauskaa vappua jos sellaista juhlitte, meillä ei juhlita.