Venäjän sotilaalliset toimet Krimin niemimaalla ovat vastoin YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta. Tällaista miehitysretkeä toisen valtion alueelle ei voi hyväksyä.
Suuri onni on ollut, että Ukrainan hallitus ei toistaiseksi ole vastannut voimatoimilla. Räjähdysherkässä tilanteessa kaikkien osapuolten tulisi noudattaa äärimmäistä pidättyväisyyttä. Pienetkin sytykkeet voivat aiheuttaa kriisin laajenemisen. Suuri vastuu on nyt Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla, joka valvoo omia ja Venäjän intressejä Krimillä ja Ukrainassa.
Koko Euroopan unionin on nyt yhdessä tuumin vaadittava Venäjää pidättäytymään laajemmasta voimankäytöstä, sotilaallisesta painostuksesta sekä hakemaan neuvotteluratkaisua. EU:n on tarjouduttava toimimaan kriisissä välittäjänä.
Venäjän kannalta avainasemassa on Ukrainaan kuuluvalla Krimin niemimaalla sijaitseva Sevastopolin laivastotukikohta ja sotilaallisen vaikutusvallan jatkuminen. Ilmeinen pyrkimys on painostaa Ukrainan johtoa, tai irrottaa kokonaan Krim Ukrainan valtiojohdon alaisuudesta.
Venäjän puuttuminen toisen valtion asioihin on joka tapauksessa räikeää. Samalla on nyt oltava huolissaan siitä, että Ukrainan sekasortoisesta tilanteesta voivat hyötyä väkivaltaiset äärikansalliset ja äärioikeistolaiset voimat.
Itsestään selvää on, että Krimin ja Ukrainan kriisin tulevan ratkaisun tulee olla sellainen, jossa venäläisperäisen väestön ja muiden vähemmistöjen ihmisoikeudet on taattava. Sotilaallisilla toimilla eivät nämä tavoitteet tule lähemmäksi.
Tulee mieleen aikaisempi kirjoituksesi aiheesta: ” http://annikalapintie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139680-oikeiston-on-noustava-talvisodan-poteroista ”
Voisin olettaa, että olet nyt muuttanut käsitystäsi Venäjästä ja sen harjoittamasta politiikasta 🙂
”si vis pacem para bellum”
Annika, kirjoitat ”Venäjän puuttuminen toisen valtion asioihin on joka tapauksessa räikeää”. Räikeää ei siis ollut EUn ja USAn puuttuminen Kiovan tapahtumiin niin moraalisen kuin taloudellisenkin tuen muodossa. Ja jos mennään ihan pikkuasioihin, niin eikö tuo kirjoituksesikin ole jonkin sorttista toisen valtion, tässä tapauksessa Venäjän asioihin.
Mielestäni myös Eu: lla on myös vastuu tästä Ukrainan kriisistä! Syynä ahneus, valta ja suvaitsemattomuus- euroopan unionin suuruuden hulluus on suuri tekijä. Halutaan lisää jäsenmaita ja lupaillaan maat ja taivaat se on valehtelua. Nyt on unionin alueella tarpeeksi köyhiä ei tarvita enää lisää! Suomi ei saa ryhtyä minkäänlaisiin sotilaallisiin operaatioihin eikä painostus toimiin Venajää vastaan. Irma Moisio 63.v sotaveteraanin tytär.
Annika Lapintie keskittyy arvostelemaan Venäjää. Krimin niemimaan tapahtumat ovat kuitenkin vain seurausta siitä, mitä seurasi Kiovassa oppositiopuolueiden johdon ja äärioikeistolaisten kaapattua vallan.
Ukrainan venäjänkielisellä väestöllä on ollut täysi syy pelätä oikeuksiensa puolesta. Aiempi kielilaki kumottiin, jolloin esim. venäjänkielisillä ei enää ole vähemmistökielen asemaa. Natsihenkisten kaartien kiertely Ukrainassa herättää myös pelkoja.
Suurin vastuu tilanteen kriisiytymisestä on Euroopan unionilla. Sen johtajat yllyttivät mielenosoittajia ja tunnustamalla kaappaajat lailliseksi hallitukseksi aiheuttivat itse laittomuuden leviämistä.