Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ilmoitti tänään eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan seminaarissa, että Suomi olisi kiinnostunut ottamaan johtovastuun EU:n taistelujoukoissa.
Ilmoitus on vähintäänkin hätiköity. Tämän kaltaiset asiat vaativat tarkemman harkinnan ja käsittelyn kuin pääministerin toivomuksen. Sitä paitsi, eduskunnanhan kuuluu näistä asioista päättää. Oma toivomukseni on: ”Kiitos ei”.
Ihan kaikkia hankkeita ei pääministerikään voi tilata kilpailuttamatta.
EU:n taistelujoukot on epäonnistunut projekti, eikä joukkoja ole koskaan tositoimissa käytetty. Niihin laitettu raha on hukkaan heitetty. Mikään kriisiin joutunut maa ei ole halunnut EU:n taistelujoukkoja alueelleen.
Esimerkiksi vuonna 2010 tapahtuneen Haitin maanjäristyksen jälkeen EU-joukkoja tyrkytettiin tuhoalueelle, mutta Haiti turvautui mieluummin YK-joukkoihin. EU:n joukkojen konsepti on turhan sotaisa ja niissä voi myös nähdä siirtomaa-ajan leiman.
Vasemmisto on vastustanut Suomen osallistumista EU:n taistelujoukkoihin ja vaatinut koko toiminnasta luopumista EU:ssa. Eurooppaa ei tule militarisoida, vaan resurssit on varustelun sijaan käytettävä ihmisten hyvinvointiin.
Suomen ei tule satsata aikaa tai resursseja toimintaan, joka on osoittautunut täysin toimimattomaksi, jopa tyhjänpäiväiseksi.