Tänään aamupäivällä järkytyin suuresti, kun näin uutisen, jonka mukaan vain yksi kymmenestä vanhasta pariskunnasta saa asua laitoksissa yhdessä.
Terveyden hyvinvointilaitoksen ja Valviran vasta julkaistun kyselyn mukaan enemmistö ikääntyneistä pariskunnista ei pääse asumaan yhdessä, jos toinen puolisoista on ympärivuorokautisen avun tarpeessa. Pahin tilanne on julkisen sektorin laitoksissa, joissa vain joka kymmenes tällainen pariskunta asuu yhdessä.
Vasemmiston pitkään vaatima vanhuspalvelulaki on astunut voimaan, mutta kaikki kunnat eivät näytä selvästikään ottavan sen velvoitteita riittävällä vakavuudella. Vanhuspalvelulain 14 pykälän mukaan nimittäin ”iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä.” Näin lukee aivan selvästi lakitekstissä. Tätä pitää todellakin alkaa valvoa tiukemmin.
Kaikilla ihmisillä tulee olla oikeus arvokkaaseen vanhuuteen. Ihmisarvoinen elämä yhdessä puolison ja perheen kanssa pitäisi olla itsestäänselvyys.
Nykyisen hallituksen tavoitteena on vanhusten laitoshoidon vähentäminen ja kotihoidon sekä palveluasumisen lisääminen. Tavoite on täysin oikea ja kannatettava. Muissa Pohjoismaissa on kotihoitoa pidetty laitoksia inhimillisempänä, ja laitosvaltainen Suomi on ollut poikkeus.
Vanhusten kotihoito on myös laitoshoitoa edullisempaa, sillä kotona ihmiset voivat paremmin, sairastavat vähemmän ja pysyvät vireämpinä. Kotihoitoon siirtymisestä koituvien säästöjen hallitus on arvioinut olevan jopa 300 miljoonaa euroa.
Kotihoitoon siirtymistä ei voi kuitenkaan tehdä ilman, että taataan kotihoidon riittävät henkilöstö- ja muut resurssit. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Sellaisia toimintatapoja vanhustenhoidossa ei voi hyväksyä, jotka johtavat vanhusten hyvinvoinnin leikkaamiseen. Vasemmiston on valvottava hallituksessa entistä tarkemmin, että vanhuspalvelulain velvoitteet kunnissa toteutetaan.
Peksi, lääkkeet. Lääkkeet!
Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että tällainenkin epäkohta on olemassa, ja että lakia ei tältä osin noudateta. Kiitos tiedosta.
”Kaikilla ihmisillä tulee olla oikeus arvokkaaseen vanhuuteen.”
Entäpä jos minun oman makuni mukaan arvokas vanhuus minulle itselleni käsittää jotain perin erilaista, kuin vasemmistoliiton määrittelemä ”arvokas vanhuus”.
Onko minulla silti oltava muiden kustantama oikeus semmoiseen?
Entä jos minua ei haluttaisi kustantaa muille semmoista vanhuutta, jota itse pidän turmiollisena?
Onko minun yhtä kaikki osallistuttava veroineni tämmöisen kustantamiseen?
Huomaamme, että jokaisessa asiassa, joita Annikakin täällä paasaa, hyvin yksinkertaisilla kysymyksillä saamme paljastettua vasemmistolaisuuden inhottavan ja ihmisvihamielisen perusluonteen.