Valtiolla on laaja yhteiskunnallinen intressi omistaa yrityksiä. Valtion ja meidän kaikkien etu on ylläpitää kotimaista työllisyyttä, kansantaloudellista vakautta ja hankkia sitä kautta verotuloja. Samalla valtion tulee huolehtia siitä, että tuotanto on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää.
Valtion on torjuttava harmaata taloutta, veroparatiisien käyttö estettävä ja liikejohdon itselleen haalimat kohtuuttomat palkkiot kitkettävä. Valtion intressi on myös samalla ylläpitää vahvaa alueellista työllisyyttä, ettei muuttopaine kasvukeskuksiin kiihdy liikaa.
Ympäristönsuojelu on koko yhteiskunnan ja suomalaisten kannalta tärkeämpää, kuin joidenkin taskujen täyttäminen nopeasti ja kevyesti hankitulla rahalla. Samoin kuin valtio ottaa omistajapolitiikassaan huomioon tietyillä aloilla huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen näkökulman, niin mielestäni tulisi ottaa huomioon ympäristön kestävyys.
Talvivaarassa valtio epäonnistui valvomaan omia omistajan eli yhteiskunnan intressejä. Tilanne on erittäin huolestuttava kaivosalan työpaikkojen ja ennen kaikkea ympäristön kannalta. Kaivoksen ympäristövauriot ja riskit eivät saa kaatua täysin yhteiskunnan maksettaviksi. Kun tulee todella suuria vaikeuksia saalistajat kaikkoavat ja vastuu sysätään valtiolle.
Valtionyhtiö Solidium perustettiin vuonna 2008 hallinnoimaan valtion sijoituksia. Tarkoituksena oli olla ”pitkäjänteinen sinivalkoinen ankkuriomistaja”. Käytännössä Solidium toimii ainoastaan finanssisijoittajana, joka huolehtii lähinnä oman voittonsa maksimoinnista. Myös kokoomuslainen ministeri Jan Vapaavuori ilmaisi Helsingin Sanomissa pettymyksensä kaivosyhtiön suurimman omistajan Solidiumin toimien passiivisuuteen.
Paras vaihtoehto mielestäni olisi, että Talvivaaran toiminta jatkuisi – tarvittaessa vaikka valtion tuella. Valtion omistuksen lisääminen on perusteltua juuri aloilla, joiden suuret ympäristöriskit vaativat koko yhteiskunnan edun huomioimista. Pahin vaihtoehto taas olisi Talvivaaran konkurssi. Silloin korostuisivat velkojien saamiset ja ympäristöstä huolehtiminen jäisi sivuun.
Yhteiskunta tukee jo kaivostoimintaa monin tavoin, esimerkiksi huolehtimalla kaivosten tarvitsemista liikenneyhteyksistä ja edullisesta energiasta. Vastineena yhteiskunnan merkittävästä tuesta, ja ympäristöriskien kattamiseksi Vasemmisto on jo pitkään vaatinut kaivosveroa. Muissa maissa tämän tyyppisiä ratkaisuja on saatu aikaan, miksei meillä? Mallia voitaisiin myös hakea öljysuojarahastosta, jolla varaudutaan öljyonnettomuuksiin.
Kaivosvero voitaisiin kerätä vaikkapa osuutena mineraalien arvosta. Veron tasoa tulisi määrittää joustavasti siten, että sillä ei vaaranneta kaivostoiminnan jatkuvuutta, mutta kaivoksen toiminta on kuitenkin ympäristön kannalta kestävää. Toiminnan jatkuminen on paras tae sille, että myös ympäristöstä pidetään huolta.
Kaivosten nykyiset vastuuvakuutukset on mitoitettu normaalin toiminnan oloihin, eikä konkursseihin tai laajoihin ympäristökatastrofeihin ole varauduttu. Talvivaaran vakuutuksen kattama 31 miljoonaa euroa ei riitä kuin valtiolle lähetettävien raha-anomusten postimerkkeihin, jos aavistellut ympäristöriskit toteutuvat.
Kirjoituksen 31 miljoonan vakuutus on ilmeisesti ELY:n vaatima 32 miljoonan ympäristövakuus?
Eikö tässä nyt kukaan poliitikko kuuntele niitä asiantuntijoita, joiden laskelmien mukaan Talvivaarasta ei saa kannattavaa kaivosta. Menetelmät eivät toimi luvatulla tavalla, eivätkä ole tuottaneet tähänkään mennessä kuin osan alunperin luvatusta malmista. Malmista saatavalla taloudellisella hyödyllä toimintaa ei voi perustella, koska se jää pienemmäksi kuin kaivoksen aiheuttamien ympäristövaurioiden loppusumma. Kuka voi hyvällä omallatunnolla kantaa kotipöytään lasten syötävääksi leipää, jonka tuottaminen tuhoaa Talvivaarasta alkaen tulevien sukupolvien elinympäristön ja vesistöt?
Kannattaisi nyt edes sen verran tutkia, että mihin ne vakuutukset on tarkoitettu, ja meneekö tuo raha nyt yhtään mihinkään konkurssin tullessa.