Nyt olisi unionissa tilaa ja tarvetta yhteisille mittaville investointiohjelmille. Sitä kaipaa Suomi, sitä kaipaa Eurooppa, sitä kaipaavat ongelmamaiden hätää kärsivät asukkaat.
Tällaisesta uudesta Euroopan elvytysohjelmasta saattaisivat läntisen Euroopan asukkaat puhua uutena historiallisena Marshall-ohjelmana, muistellen toisen maailmansodan jälkeistä elvytysohjelmaa.
Maakohtaisia suhdannevaiheiden eroja tasaisi automaattisesti se, että unionille siirrettäisiin joitakin tähän asti kansallisesti hoidettuja tehtäviä. Keskustelua tällaisesta ei kuitenkaan Suomessa ole käyty.
Olisi varsin luontevaa, että rahoitusmarkkinaveron tuotto kerättäisiin juuri yhteisiin tarkoituksiin. Rahoitusmarkkinavero on välttämättä saatava voimaan talouden vakauttamiseksi ja tuomaan tärkeää demokraattista otetta rahamarkkinoihin.
Olennaista on kuitenkin Euroopan keskuspankin rooli. Työttömyys on Euroopassa kasvanut jo hirvittäviin mittoihin. Nyt tarvittaisiin keskuspankin luovaa otetta, sillä keskuspankilla olisi riittävät voimavarat kriisin ylittämiseksi.
Euroopassa on myös yhdessä mietittävä sitä, mihin keskuspankkia tarvitaan. Nyt keskuspankin ensisijainen tehtävä on hintavakaus. Tulevaisuudessa keskuspankin tehtäviin tulisi lisätä myös työllisyydestä huolehtiminen.
Eurooppa ei lähde nousuun palkkakilpailulla. Palkkakilpailu johtaa samalla tavalla negatiiviseen kierteeseen kuin verokilpailu. Kilpailukykyä vahvistaisi sen sijaan reilut ja kunnolliset työehdot sekä työntekijöiden osallistuminen. Keskustelua tarvitaan myös riittävästä sosiaaliturvasta, perustulosta, sen paikallisesta soveltamisesta ja tasoista eri Euroopan maissa.
Vasemmiston ryhmäpuhe valtioneuvoston selonteosta EU-politiikasta. Lue koko puhe