Köyhyys ei poistu itsestään luottamalla sokeasti vapaakauppaan tai hyväntekeväisyyteen. Kaikkein köyhimmissä maissa talouden ja yhteiskunnan rakenteet eivät kerta kaikkiaan pysty kohtaamaan avointa maailmantaloutta. Liian nopea avautuminen maailmanmarkkinoille ja pääomaliikkeille on usein paikallisille elinkeinoille tuhoisaa.
Suomenkin harjoittama kehitysyhteistyö on korvaamatonta pyrittäessä vahvistamaan köyhimpien maiden edellytyksiä kohtaamaan globaali talous.
YK-järjestelmä on kansainvälisen yhteistyön perusta. YK:ssa yhdessä sovitut vuosituhattavoitteet köyhyyden torjumiseksi ja kehityksen edistämiseksi päivitetään kestävän kehityksen tavoitteilla. Niissä huomioidaan entistä vahvemmin kehityksen sosiaalinen ja ekologinen kestävyys – ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt kohdistuvat voimakkaasti juuri köyhimpiin maihin.
Euroopan talouskriisin verukkeella on kehitysapua vaadittu Suomessa leikattavaksi ja sitä on myös leikattu. Tämä on häpeällistä. Suomi näyttää valitettavasti pysyvästi erottautuvan muista Pohjoismaista jättäytymällä kauas YK:n tavoitteesta kehitysyhteistyön 0,7 prosentin kansantuote-osuudesta. Ruotsin, Norjan ja Tanskan lisäksi Suomen ohi ovat jo menneet Hollanti, Luxemburg ja Iso-Britannia. Belgia ja Ranska tulevat kohta perässä.
Kehitysavussa ei onneksi kuitenkaan ole kyse vain määrästä, vaan myös laadusta. Vasemmiston vaatimuksesta hallitusohjelmaan nostettiin kehitysavun uudeksi erityiseksi painopisteeksi ihmisarvoinen työ. Tämä kansainvälisen työjärjestö ILO:n käsite tarkoittaa sitä, että edistetään sellaisten työpaikkojen syntymistä, jotka ovat taloudellisesti tuottavia, työehdot ovat säälliset, järjestäytyminen vapaata, ja joista saadulla palkalla myös tulee toimeen.
Määrän ja laadun lisäksi kehitysavun on oltava johdonmukaista. Elintason nousu ei saa tapahtua ympäristön kustannuksella tai sosiaalisista vaikutuksista piittaamatta. Ympäristölle haitallisen vanhentuneen teknologian edistäminen ei ole kestävää.
On edistettävä vihreää teknologiaa. Meillä on esimerkiksi puurakentamisessa pitkät perinteet ja korkea osaaminen. Hiilinieluina toimivien puurakenteiden yleistyminen tukisi kestävää kehitystä kasvavissa kehittyvien maiden kaupungeissa.
Myöskään ei voi olla niin, että toinen käsi silittää samalla kuin toinen lyö. Asevienti on aina ongelmallista. Suomen muualle Eurooppaan tai arabimaihin viemät aseet voivat kulkeutua vuosien mittaan edelleen köyhiin Afrikan maihin estämään kehitystä.
Kehitysyhteistyössä tarvitaan yhteisiä, Euroopan- ja maailmanlaajuisia sääntöjä ja periaatteita. Muuten kilpailussa pärjäävät vain ne, jotka tuottavat muita halvemmalla ympäristöstä ja ihmisistä piittaamatta.
Kehitys voi olla onnistunutta vain, jos kansainvälisten toimijoiden liikkeelle sysäämä kehitys saadaan jatkumaan paikallisin voimin, paikallista talouselämää ja työllisyyttä voimistaen.
Kirjoitus on julkaistu Vasen Raisio –lehdessä 1/2013