Ihmisen terveys ei saisi olla riippuvainen varallisuudesta, sosiaalisesta taustasta, asuinpaikasta tai sellaisista asioista, joihin ihminen ei itse voi juurikaan vaikuttaa. En voi hyväksyä sitä, että kunnollisia terveyspalveluita olisi tarjolla vain niille, joilla on rahaa tai löytyy kattava yksityinen terveysvakuutus. Suomesta ei saa tehdä terveysbisneksen Amerikkaa.
Monen eläkeläisen ja vanhuksen elämää vaikeuttava tekijä on terveyskeskusten maksut ja niiden armoton karhuaminen ja takaisinperintä. Tähän epäoikeudenmukaiseen käytäntöön olen kiinnittänyt huomiota eduskunnassa ja vaatinut käytäntöön muutosta. Asia ei kuitenkaan toistaiseksi ole saanut riittävästi vastakaikua hallituksessa ja muissa puolueissa.
Kunnat ovat laajasti siirtyneet käyttämään yksityisiä perintätoimistoja, joiden avulla maksukyvyttömiltä terveydenhoitoa tarvitsevilta ihmisiltä pumpataan myöhästyneiden maksujen lisäksi ylisuuria perintäkuluja. Nämä laskut kaatuvat kuntien tappioksi sosiaalimenoina, jolloin ainoa voittaja on yksityinen perintäfirma.
Ylisuuret terveyskeskusmaksut perintäkuluineen rapauttavat luottamusta kuntiin vastuullisina terveydenhuollon järjestäjinä. Kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta ainoa järkevä ratkaisu olisi perintäfirmojen käytön lopettaminen kaikissa kunnallisissa maksuissa, ja siirtyminen takaisin kuntien omaan ulosottoon. Silloin perinnässä voidaan tehdä järkevää harkintaa yhdessä sosiaalitoimen kanssa, muutenkin kuin vain perintäfirmojen dollarinväristen silmälasien lävitse.
Suomen perusterveydenhuolto onkin amerikkalaistumassa hälyttävää vauhtia. Työssäkäyvät ihmiset turvautuvat yhä useammin työterveyspalveluihin ja varakkain väestönosa yksityiseen terveydenhuoltoon. Terveyskeskukset jäävät eläkeläisten, lasten ja vähävaraisimpien ihmisten palveluksi. Erittäin heikkoon asemaan on ajettu erityisesti syrjäseutujen pienituloiset eläkeläiset.
Kunta- ja sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksissa on kaikkein tärkeimpiä asioita tasavertaisten julkisten palveluiden turvaaminen ja vahvistaminen. Yksityinen terveysbisnes on suitsittava ja sen tukemiseen käytetyt resurssit suunnattava julkiseen terveydenhuoltoon. Ei voi olla oikein, että suurimman maksun terveyspalveluistaan maksavat kaikkein pienituloisimmat ihmiset. Maksujen kerääminen ei saa olla kunnille ihmisten terveyttä tärkeämpää.
Helsingissä tehtiin järkevä päätös luopua terveyskeskusmaksuista tämän vuoden alusta alkaen. Sama kompassisuunta on otettava niin Turussa kuin kaikissa Suomen kunnissa.
Kolumni on julkaistu Kulmakunta-lehdessä 17.4.2013
Varaton opiskelija joutuu maksamaan lääkäri käyneistä ja samoin sairas eläkeläinen.Siinä miettii todella roukaa@muut laskut kulut kovan ALV nousun kanssa.Tavalinen Suomalainen jättää lääkeet@lääkäri käynit,ei olla todella kaukana Amerikan mallista.Suomalainen yhteiskunta ei hoida köyhijä eri arvoistuminen on todella näkyy joka asijassa.Vähävaraiset maksavat veroa ettei liikene enää mihinkään muhuun.
Hei Annika,
Jätetään Amerikka-vertauksesi omaan arvoonsa, koska et näemmä ollenkaan tunne asiaa, mutta tässä muutamia pointteja, joita voisit vaikka kommentoida:
– jos yhä enemmän työssäkäyviä ja varakkainta väestönosaa siirtyy muualle rasittamasta kunnalista terveyspalvelua, vaikka edelleen kustantavat sen veroissaan, eikö juuri silloin vapaudu enemmän kunnallisia resursseja niiden käyttöön, jotka eivät omasta terveydenhuollostaan halua / voi maksaa?
– miksi sinä näytätä olettavan jo lähtökohtaisesti, että kunnallisesti tuotetut terveyspalvelut ovat laadullisesti huonompia kuin yksityiset? Eikö vasemmisto yleensä propagoi päinvastaista?
– jos ihminen ei mielestäsi juurikaan voi itse vaikuttaa omaan tulotasoonsa, niin mihin hän sitten voi vaikuttaa?
– miten terveydenhuolto poikkeaa esim. ravitsemuksesta? Ilmeisesti vasemmistoliitto kuitenkin on sallimassa yksityisten ruokakauppojen ja ravintoloiden olemassaolon.
Yst. terv. Pörri Orava