Tasavallan presidentti Sauli Niinistön avaus presidentin palkkion alentamisesta on paikallaan. Puheenvuoro tulee oikeaan aikaan. Keskustelua hyvätuloisten solidaarisuudesta tulee nyt käydä. Erityisesti taloudellisesti vaikeana aikana kaikkien hyvätuloisten tulee osallistua koko yhteiskunnan rakentamiseen.
Tehokkain ja paras tapa alentaa presidentin palkkiota olisi mielestäni puuttua sen verovapauteen. Nykyisin verovapaa presidentin palkkio voitaisiin tehdä samalla tavalla veronalaiseksi kuin kaikkien muidenkin palkat ja palkkiot.
Samoin eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman esille nostama kansanedustajien palkkioiden alentaminen voi olla perusteltua. Tässäkin tapauksessa tason kosmeettista alentamista tärkeämpää olisi tehdä kansanedustajien verottomat kulukorvaukset verollisiksi. Kulukorvauksia tulisi maksaa vain kuittien mukaan, kuten esimerkiksi europarlamentissa tehdään.
Presidentin ja puhemiehen avaukset hyvätuloisten palkkiosta liittyvät keskusteluun valtiontalouden tasapainottamisesta. Tässä yhteydessä on ehdottomasti torjuttava Elinkeinoelämän keskusliiton Ilpo Kokkilan puheet yleisemmistä palkkojen alennuksista. Nyt heikossa taloustilanteessa on torjuttava tuloerojen kasvua ja lisättävä verotuksen oikeudenmukaisuutta – yleinen palkka-ale toimisi juuri näitä tavoitteita vastaan ja tukahduttaisi ostovoimaa.
Oikeudenmukaisuutta ja politiikan hyvätuloisten osallistumista lisäisi myös yleinen suurituloisten verojen kiristäminen. Suurten palkkojen ja palkkioiden lisäksi tulisi myös kiristää pääomatulojen verotusta. Nykyisin suuria pääomatuloja verotetaan kevyemmin kuin suuria palkkatuloja. Oikeudenmukaista olisi siirtyä verottamaan kaikkia tuloja samanlaisen progressiivisen asteikon mukaan. Suurissa tuloissa olisi siten kireämpi vero.
Oikeudenmukaisuutta lisää myös vuoden alusta voimaan astuva ja vasemmiston esittämä suurten tulojen ylimääräinen solidaarisuusvero, joka koskettaa yli 100 000 euron tuloja. Suurituloisten osallistumisen lisäämiseksi tuota tulorajaa tulisi laskea siten, että korkeampi vero koskisi kaikkia yli 50 000 euroa ansaitsevia. Veromuutoksilla se saataisiin koskemaan sekä presidenttiä että kansanedustajia.
Minusta Annika on ajatellut asiaa ihan oikein. Tämä paljon puhuttu kilpailukyky kun ei satu edes olemaan missään kriisissä vaan vienti ei vedä muissakaan maissa. Esim. World Economic Forum ilmoittaa tuoreessa tutkimusessaan, että suomi on maailman kolmanneksi kilpailukykyisin valtio. Sijoitus muissakin tutkimuksissa on ollut vuoden 2012 osalta välillä 1-10. EK taas on golfporukkansa kesken päätellyt, että kilpailukyvyn nostaminen tapahtuu palkansaajien palkkoja laskemalla. Vaikutukset tällä toimenpiteellä olisivat tuhoisia. Esimerkiksi Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtajan, professori Pertti Haaparannan mukaan ”palkka-ale vähentäisi verotuloja ja heikentäisi kotimaista kysyntää, joka nykyisessä vaikeassa kansainvälisessä tilanteessa ylläpitää työllisyyttä.”
Mitä presidentin palkkion verollisuuteen tulee, niin minusta ei ole lainkaan kummallista, että kaikki maksavat veroja. Oikeastaan se, että tätä asiaa kummastellaan vaikuttaa hyvin kapeakatsaiselle. Onko kunnankin työntekijöillä sitten oikeus kunnallisverovapaisiin tuloihin? Saman rahan kierrätystähän talous monilta osin muutoinkin on. Lisäksi asialla on myös symbolinen arvo: kaikkien tulisi maksaa veroja, etenkin suurituloisten.
Oletko Annika ajatellut miten verojen korottaminen tai nuo solidaarisuuspuheet auttavat tässä paljon puhutussa Suomen kilpailukyvyn nostamisessa?
Vastaus – eivät mitenkään. Ratkaisevaa on nimenomaan työmarkkinoilla saatu nollakorotus tai jopa prosentin-parin palkanalennus.
Toki voidaanhan täälläkin keskittyä vain siirtämään omia rahojamme taskusta toiseen. Solidaarisuuskin toteutuu, kun ollaan kohta kaikki yhtä köyhiä.
Annika, oletko ajatellut että aika moni suomalainen elää perheessä, parisuhteessa? Perheen tulot koostuvat yleensä kahden aikuisen palkkatuloista. Jos toinen tienaa >50 K€, mutta toinen kituuttaa nälkäpalkalla 20 K€ / vuosi (tai on vaikka hoitovapaalla), oletko todella sitä mieltä että tätä ”hyvätuloista” tulee entisestään rangaista? Jo nyt tuo parempituloinen maksaa varsin reipasta tuloveroa.
Varsinkin kansanedustajan pitäisi kyetä ajattelemaan asioita hieman laajemmassa kontekstissa, ja nyt puhutaan vasta perhe-tasosta. Sinun vaikutusvaltasi yltää aina valtion budjetin tasolle…
”Tehokkain ja paras tapa alentaa presidentin palkkiota olisi mielestäni puuttua sen verovapauteen.”
Miten se on tehokkaampaa, että sama raha kierrätetään vielä kertaalleen.
Se on helppoa, mutta taas se vain meille verovelvollisille tulisi kalliimmaksi, meidän rahoilla ne verot maksettaisiin. Ja se että Inst’pehtoorit alkaa pudottamaan omia palkkojaan, onhan tämä jotain ennen kuulumatonta. ja jota minä en usko. Palkka voi pudota mutta korvauksen saavat muuta tietä, vaikka pierupalkkion nimellä, tulot vain nousisi, Tämä on vain kansan kusetusta koko näytelmä.
”Tehokkain ja paras tapa alentaa presidentin palkkiota olisi mielestäni puuttua sen verovapauteen.”
Verot valtion maksettavaksi? Hyvä Annika!