Hallituksen luova päätös myöntää STX Finlandille innovaatiotukea on järjen voitto. Tässä talous- ja työllisyystilanteessa tulee käyttää kaikki mahdolliset voimavarat työpaikkojen ylläpitämiseksi. Puhdasotsainen markkinaideologia ei saa mennä suomalaisten työpaikkojen edelle.
Luvatut 44,3 miljoonaa euroa innovaatiotukea eivät tee suurta lovea valtion kassaan. Sen sijaan nyt tehty tukipäätös onnistuessaan merkitsee mittavia verotuloja yhteiskunnalle ja säästyneitä työttömyysmenoja. Puhumattakaan työttömyyden aiheuttamista inhimillisistä kustannuksista ja kärsimyksestä, joita ei voi rahassa mitata.
Juuri tällaista suhdannepolitiikkaa hallituksen tulee tehdä, ja tätä vasemmisto myös hallituksessa on ajanut.
Miljardiluokan risteilijätilaus merkitsisi toteutuessaan piristysruisketta koko Suomen kansantaloudelle, ja ennen kaikkea Turun telakalle ja lukuisille varsinaissuomalaisille alihankintayrityksille.
Myös telakan omistajan ja loistoristeilijän tilaajan on nyt tultava vastaan.
Onnea Turulle, joulurauhan voi nyt julistaa.
Todella hienoa! Ylititte jälleen kerran typeryydessä itsenne, ylsitte uuteen ennätykseen jota on vaikea rikkoa. Miksi ette voi jo siirtyä sivuun asioita pilaamasta? Se olisi ollut koko Suomen kaipaama joululahja.
Joulupukki yleensä jakelee joululahjat. Nyt on samaan joulupukkikategoriaan astunut myös Vasemmistoliitto. Tai ainakin tämä Vasemmistoliiton turkulainen kansanedustaja…
Kun ennen joulua jo lueskentelin Annikan Lapintien kolumneja ja ajatuksia aiheesta paikallislehdistä, epäilin vahvasti, että jutuissa on enemmän retoriikkaa kuin faktat kohdallaan. Ennen joulua peräänkuulutitte kolumnissanne määrätietoisia toimia hallitukselta tilauksen saamiseksi Turkuun. Asian käsittelyn jälkeen ilmoititte Turun saaneen hyvän joululahjan. Kun meillä on kaltaisianne asiantuntijoita ja päättäjiä hoitamassa yhteisiä etujamme pelkän retoriikan varassa, emme voi odottaa muita kuin tämänkaltaisia joululahjoja. Vanhaa sanontaa lainatakseni, ”mihin tarvitsemme vihollisia kun meillä on kaltaisianne ystäviä”.
No niin siinä oli todellinen JOULULAHJA,entäs nyt ?
Kiitos paljon hallituksen,eikä tule enää ikinä mieleen ääneestää TEITÄ !!!!!
HYVÄÄ LOPPU ELÄMÄÄ !
Hyvää joulua, mutta entä se uusivuosi?
No, seuraava järjen riemuvoitto lienee tämän maankolkan näivettäminen lopullisesti. Sinullahan on puoluetoveri joka on päättänyt järjen naisena jättää Varsinais-Suomen ja Satakunnan tiestön lahoamaan paikalleen. Mihin niitä nyt tarvittaisiinkaan kun työpaikatkin onnistutaan täältä Luovasti hävittämään?
Oletkohan Annika edelleen sitä mieltä että päätös olla myöntämättä lainaa STX:lle oli järjen voitto? Komppaatko edelleen Vapaavuorta?
Olitko ottanut selvää, että tuo innovaatiotuki oli jo mukana laskelmissa?
Sehän tiedettiin ainakin täällä telakalla että tilauksen saaneen ranskalaistelakan yksi omistaja on Ranskan valtio joten se voi rahoittaa omaansa laillisesti miten lystää.
Lisää järjen voittoja pliis.
Hyvä? yritys, mutta ei vaan riittänyt. Sen te hallituksen päättäjät tiesitte kyllä jo tehdessänne päätöksen, ettei STX Finlandille myönnetä lainaa.
Unohdit Annika näet kertoa, että telakka oli jo laskenut saavansa innovaatiotuen, ja tilauksen saaminen riippui tuosta 50 milj. euron lainasta, jota te ette myöntäneet.
Täytyy toivoa että Varsinais-Suomalaiset metallimiehet ja -naiset muistavat tulevissa vaaleissa ketkä olivat ”tappamassa” Turun telakan.
Täysin samaa mieltä, tosin Turun kaupunginjohtajien palkankorotukset ovat itkunsekaisen koomisia…järkyttävää!