Eduskunnassa on tänään puhuttu kerjäämisen kieltämisestä. Tällä kertaa aloite on lähtenyt perussuomalaisista ja saanut taakseen joukon tukijoita kokoomuksesta ja keskustasta. Aloitteen takana ei ole yhtään vasemmiston, vihreiden tai sosialidemokraattien kansanedustajaa.
Lakialoitteen mukaan kerjääminen ei kuulu suomalaiseen elämänmuotoon. Mielestäni jos joku asia ei kuulu suomalaiseen elämänmuotoon, niin se on kerjäämiskielto ja sen mukanaan tuoma etnisen profiloinnin virallistaminen. Se ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan.
Sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia ei ratkaista kieltojen avulla. Kerjäämiskielto ajaisi köyhät ja syrjityt ihmiset entistä ahtaammalle.
Kerjäämistä ei voi katsoa vain hyvinvoivien suomalaisten viihtyvyyden näkökulmasta. Kyse on myös perustavanlaatuisista ihmisoikeuksista. Ihmisillä tulee olla oikeus matkustaa paikasta toiseen ja yrittää kohentaa elinolojaan kansallisuudesta tai tulotasosta riippumatta. Näiden asioiden pitäisi olla itsestään selviä ihmisoikeuksia.
Kerjäläisyyden perimmäiseen syy on Balkanin romanien köyhyys. Kerjäämisen takana olevat monisyiset ongelmat eivät poistu kieltämällä ja silmät sulkemalla. Ratkaisua pitää lähteä hakemaan siitä, että ihmisille taataan työpaikkoja, kunnollinen toimeentulo ja riittävä sosiaaliturva.
Pankkien ja sijoittajien toimeentulo on nykyisin aivan liikaa EU:n suojeluksessa. Parempi olisi kaikkien EU-kansalaisten yhtäläinen oikeus kunnon perusturvaan.
Kerjäläisyys on Euroopan laajuinen haaste ja kerjäämisen taustalla oleviin syihin tulee EU:ssa puuttua huomattavasti voimakkaammin kuin tähän asti. Vastuuta on asetettava Romanialle ja Bulgarialle, jotka ovat jo vuonna 2005 kahdentoista maan ohjelmassa sitoutuneet romanien köyhyyden, työttömyyden ja syrjinnän poistamiseen. Sitoutuminen on ollut ilmeisen näennäistä.
EU-jäsenyys tuo Bulgarialle ja Romanialle paljon etuja, kuten vuosittain yli 2,4 miljardia euroa maataloustukea ja runsaasti aluetukia. Jos piittaamattomuus ihmisoikeuksista jatkuu, on EU:n rahahanoja voitava myös sulkea.
Balkanin maiden vastuu ei kuitenkaan poista Suomelta yleisinhimillistä velvollisuutta auttaa täällä olevia ihmisiä ja taata kaikille yhtäläiset ihmisoikeudet.
Kerjäämiskiellon sijaan tarvitaan etsivää sosiaalityötä ja terveyspalveluita kerjäläisten parissa, jotta erityisesti lasten hyvinvoinnista huolehditaan. Hyväksikäytön, ihmiskaupan ja täydellisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitaan neuvontaa ja palvelupisteitä.
Eikä toisaalta poista sen sallimisellakaan.
Lapinkangas, sen enempää kuin moni muukaan ei ymmärrä, että nämä romanialaiset kerjäläiset ovat romaaneja. Näin kotikutoisesti siis manneja. Bulgarialaiset romaanit ovat enempi sitten tätä haitarinsoittajaa.
Kuitenkin, heidän (irtolais)kulttuurinsa on tyystin erilainen, joka näkyy mm. siinä, että se on edelleen erittäin hierarkinen. Siitä yhteisöstä ei edes noin vain lähdetä, jos ei sitten halua jättää hyvästejä suvullensa. Suku antaa toisaalta turvaa ja samalla kyllä ruokii elintapaa. Sukujen/perheiden päät ovat ne, jonka tahdissa mennään.
Kyllä esim. Romania on aikoinaan yrittänyt saada integroitua näitäkin ryhmiä edes jollain tasolla yhteiskuntaan, mutta jos ei ole edes halua siihen, saatikka, että itse yrittäisi yhtään mitään, niin mitä siinä voi yhteiskunta enää tehdä, paitsi puuttua enemmin tai myöhemmin asiaan kovemmalla kädellä, jo pelkästään heidän itsensä takia.
Se on varma, että mitään Stubbin kaavailemia korvamerkittyjä rahoja ei näille pidä antaa, koska se on pohjaton kaivo.
Jos ihminen on niin vaikeassa elämäntilanteessa, ettei muuta mahdollisuutta toimeentuloon ole kuin kerjätä, ei tätä viimeistä mahdollisuutta saa kieltää eikä tehdä siitä rikosta.
Niin sanotun aggressiivisen kerjäämisen kieltävää lakia ei saatu säädettyä viime vaalikauden aikana. Onneksi. Toivottavasti ei saada tälläkään vaalikaudella. Lain tarkoitus on varmaan antaa ulospäin signaali maasta, joka ei toivota kerjäämistä tervetulleeksi. Laki ei kuitenkaan tarjoa ainuttakaan ratkaisuyritystä siihen, mitä tehdä niille kerjäläisille, jotka ovat jo Suomessa. Lisäksi laki antaa signaalin maasta, joka ulkoistaa ongelmansa ja omatuntonsa. Maasta, joka kieltäytyy olemasta osa kansainvälistä yhteisöä – EU:ta – joka muuten on osoittautunut ihmisoikeuksien välineenä aika impotentiksi. Maasta, joka sulkee silmänsä ja korvansa. Joka käyttäytyy kuin strutsi, joka hautaa päänsä hiekkaan.
En kadehdi kerjäläisiä yhtään, olivat sitten suomalaisia, romanialaisia tai minkä tahansa maalaisia. Näin vielä Helsingissä asuessani kerjäämis”performanssin” huhkiessani soutulaitteella ökykalliin kuntosaliketjun kuntosalilla, jonka cardiolaitehuoneesta on suora näkymä Elielinaukiolle. Edessäni olevasta ikkunasta näin kun romanikerjäläinen laittoi sohjoiselle jalkakäytävälle pahvin ja istuutui sen päälle.
Vaikka olin tuolloin vailla palkkatyötä, olen onnekas. Saan kuntoilun lisäksi saunan kaupan päälle; lisäksi seuraa oivallus siitä, että ei minulla nyt kuitenkaan niin huonosti mene. Ainakaan verrattuna siihen ihmispoloon, jota saan katsella soutaessani patoutumani ja mahdolliset niskajännitykseni pois. Eivätkä mene polveni rikki kadulla kykkimisestä kuin ainoastaan tuottamuksellisesti eli vapaaehtoisesti jos satun treenaamaan väärin.
Itsekunnioitus ei maksa mitään. Mikä on ihmisarvon hinta?
Ei varmaankaan poistaisi köyhyyttä, ei vaikka kaikki maailman kerjäläiset tuotaisiin Suomeen. Mutta ehkä kerjäämiskielto vähentäisi ilmiön mukanaan tuomaa rikollisuutta