Aurajoki hienoine rantoineen on kaikkien turkulaisten ylpeydenaihe ja kansallismaisema, josta Turku tunnetaan. Varsinkin kesäisin jokiranta on kaupunkilaisten yhteinen olohuone ja vapaata kaupunkitilaa, jossa kaikki ihmiset taustasta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta viettävät aikaansa ja kohtaavat toisiaan. Aurajoen rannoilla kukoistavat kaupunkikulttuuri ja sosiaalinen elämä.
Jokirannasta on syytä pitää huolta ja sitä on kehitettävä nykyajan tasa-arvoisen yhteiskunnan vaatimusten mukaan. Kevyen liikenteen edistäminen on nykyaikainen ja tärkeä tavoite asumisviihtyvyyden, ihmisten terveyden sekä liikenteen päästöjen vähentämisen kannalta.
Aurajoen itärannan avaaminen yhtenäisenä reittinä myös arkkipiispan asunnon kohdalla jalankulkijoille ja pyöräilijöille tukee tätä tavoitetta. Se helpottaisi ja nopeuttaisi työmatkaliikennettä, tuhansien opiskelijoiden liikkumista yliopistoille, sekä kohentaisi edelleen Aurajokirantaa kaikkia kaupunkilaisia hyödyttävänä.
Aurajoen itärannan kevyen liikenteen reitti on mukana Turun kaupunginhallituksen vuonna 2010 hyväksymässä Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelmassa. Nyt reitti kuitenkin katkeaa äkillisesti arkkipiispan asunnon kohdalla Aurajoen rannassa.
En usko, että tämän päivän kirkko ja varsinkaan arkkipiispa vastustavat tällaista yleishyödyllistä hanketta, joka hyödyttää kaikkein eniten tavallisia kaupunkilaisia, joista suurin osa on kirkon jäseniä.
Yhtenäisen kevyen liikenteen väylän aikaansaamiseksi olisi reittiä jatkettava jokirannassa Tehtaankadulle saakka nykyisen arkkipiispan talon ohitse. Piispantalo on evankelisluterilaisen kirkon omistuksessa.
Edellä olevan perusteella esitän, että Turun kaupunki aloittaa neuvottelut arkkipiispan kanssa ja kiirehtii yhtenäisen kevyen liikenteen väylän rakentamista pikaisesti Aurajoen itärannalle.