Nyt oikeusministeriö esittää pikavipeille tiukkoja rajoituksia. Vihdoin päästään sanoista tekoihin.
Olen itsekin jo pitkään vaatinut pikavippifirmojen laittamista kuriin. Nyt esitetyt rajoitukset merkitsevät toteutuessaan räikeimpien pikavippien kieltämistä.
Pikavippien vuosikorko on ollut keskimäärin noin 920 prosenttia, eikä toimintaa voi hyvällä tahdollakaan kutsua muuksi kuin koronkiskonnaksi. Vipeille esitetään nyt korkokattoa. Katto olisi vuodessa 50 prosentin luokkaa. Tämä on vieläkin korkea, mutta aivan eri maailmasta kuin viime vuosina kiskotut korot.
Kiskontafirmojen uhrit ovat monesti pienituloisia, sillä hyvätuloiset ihmiset voivat hätätilanteessa turvautua luottokortteihin tai muihin edullisempiin tapoihin saada nopeasti lisärahaa. Erityisesti monet nuoret, peliriippuvaiset, tai jo ennestään syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset ovat joutuneet ongelmiin.
Tämä on hyvä ja tervetullut uudistus hallitukselta, ja osoitus siitä, että vasemmiston sinnikäs hallitustyö tuottaa myös tuloksia. Asian eduskuntakäsittelyssä huolehdittava siitä, että rajoitukset todella purevat ja kiskonta saadaan loppumaan.
Nyt ollaan oikealla asialla. Jälleen kerran!
Paitsi koron määriin – jotka pahimmillaan ovat todella törkeitä, kuten kirjoituksessa mainitaankin – tulee kiinnittää huomiota myös luoton myöntöperusteisiin ja tapoihin.
Pikavippifirman tulee arvioida ENNEN luoton myöntämistä luoton hakijan todellinen maksukyky. Näinhän pankitkin menettelevät. Lisäksi tulee luopua luottojen myöntämisestä teksti- ja sähköpostiviesteillä iltaisin ja öisin. Näin tulee karsia asiakaskunnasta mielenterveys- ja päihdeongelmaiset sekä päihtyneet.
Huomiota tulee myös kiinnittää luoton myöntäjien asemaan, toimintaan ja sidonnaisuuksiin. Julkisuudessa olleiden tietojen valossa vaikuttaa ikävästi siltä, että pikavippifirman johto pyörittää samalla myös perintätoimistoa. Maksamaton velka siirretään heti perintätoimistolle – siis saman kirjoituspöydän toiselle laidalle – ja asiakkaalta peritään heti myös perintäkuluja täysimääräisesti.
Helpointa ja parasta ehkä kuitenkin olisi miettiä, kuka voi ihmisille lainoja näin myöntää. Ja lopputuloksena kieltää koko pikavippitoiminta.
Nyt taitaa Vasemmistoliitto olla lähtenyt pankkien kelkkaan. Aika härskiä kaikkin köyhimipiä kohtaan.
Monelle vähävaraiselle nopea pikaluotto on osoittautunut hengenpelastajaksi (tai ainakin nälän helpottajaksi) ja/tai luottotietojen menettämisen estäjäksi.
Oikea ratkaisu olisi ollut perustaa valtiollinen pikavippiyhtiö. Ja pitkäjäteisempänä kehitystyönä kunnallisen sosiaalitoimen käytäntöjen muutos inhimillisempään suuntaan. Myös EY:n ruoka-avun jakaminen köyhille pitäisi saada siirrettyä pois uskonlahkojen nöyryyttävistä jakomenetelmistä kuntien huomaan.
Totta kai pikavipeistä on aiheutunut myös paljon traagisia seuraamuksia, sitähän ei kukaan kiistä. Esimerkiksi pikavippien saanti öisin voitaisiin huoletta kieltää – kukaan ei tarvitse rahaa yöllä. Aamuun saakka kyllä pärjää syömättäkin.
Mutta nyt mentiin ojasta allikkoon. Paha virhe.
Jari Ikävalko, Porvoo