Me Vasemmistossa haluamme etsiä ratkaisuja, jotka ovat kaikille suomalaisille hyödyksi. Haluamme sellaisia ratkaisuja, jotka hyödyttävät tämän päivän ihmisiä, lapsiamme ja lapsenlapsiamme.
Kansainvälistymisen haasteeseen ei voi vastata omalla valuutalla ja sen arvon alentamisella.
Kansainvälistymisen haasteen edessä me voimme selvitä vain ottamalla haasteen vastaan, ammattiliittojen ja työnantajien sekä valtiovallan yhteistyöllä. Tämä voi olla lopultakin meidän vahvuutemme, ei joku yksittäinen suuri yritys kuten vaikkapa Nokia. Yhteistyö edellyttää joustavuutta ja toisten kunnioittamista, ei saneluhenkeä.
Inhimillisesti suurinta laskua poliitikkojen ja pankkien virheistä ovat joutuneet maksamaan tavalliset kansalaiset, Kreikassa ja Espanjassa.
Nyt pelastetaan rahoitusjärjestelmää – sitä että yritykset voivat yleensä toimia, sitä että työntekijä saa palkkansa. Nyt ei pelasteta pankinjohtajia ja pankinomistajia.
On kaksi aivan eri asiaa kipata rahaa maailmalle vastikkeettomasti, kuten edellisen hallituksen aikana tehtiin, kuin vaatia tuen ehtona pankkien osakkeita julkiseen omistukseen. Tätä Vasemmisto tarkoittaa tuen vastikkeellisuudella.
On selvää, että rahalaitosten valvontaa on kiristettävä, sanoivatpa pankkien lobbarit meillä ja muualla mitä hyvänsä. Tarvitaan tiukka ja toimivaltainen valvonta, joka tarpeen tullen vaihtaa pankin johdon. Tarvitaan myös menettelytavat, joilla pankki otetaan omistajilta pois, pilkotaan tai lopetetaan hallitusti.
Pankkien omistajat eivät tarvitse Suomen solidaarisuutta, mutta tavalliset työttömyyteen ja köyhyyteen syöstyt kreikkalaiset ja espanjalaiset tarvitsevat sitä.
Vasemmiston ryhmäpuhe eduskunnassa välikysymyskeskustelussa 13.6.2012. Lue koko puhe
Miten pakkoruotsi hyödyttää tämänpäivän ihmisiä suomessa, lapsiamme, lastenlapsiamme, jne…
Vastaus:Ei mitenkään!
Pakoruotsi on miehitysvallan jäänne ja selkeää koulukiusaamista, ei muuta!
Väiteesi Lapintie on täydellistä itsepetosta ja hyvin itsekkin tiedät, että kyse on ongelman siirtämisestä ja samalla kasvattamisesta.
Loppupeleissä joudutaan vääntämään vielä suurempaa tuskaa ja hammasten kiristystä.
Perussuomalaiset ovat tässä asiassa olleet kokoajan selkeällä linjalla ja sekös sinua harmittaa, että perussuomalaiset ovat oikeassa ja sinä väärän voiman lähettiläänä.