Eduskunnan eilisellä kyselytunnilla perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini väitti, että vasemmistoliitto on ollut hyväksymässä puolustusmenojen reaalikasvun. Hän muisteli, että näin on tapahtunut jossakin seurantaryhmässä. Tämä ei pidä paikkaansa. Vasemmistoliitto ei ole koskaan hyväksynyt puolustusmenojen kasvua.
Edellinen hallitus vahvisti Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa vuonna 2009 puolustusmenojen kasvattamisen ja kuuluisan korotusautomaatin. Tällä niin sanotulla superindeksillä puolustusmenoja kasvatettiin vuosittain kaksi prosenttia yli inflaation.
Tuota selontekoa vasemmisto ei hyväksynyt. Totesimme, että puolustusmäärärahojen lisääminen vie edellytyksiä harjoittaa oikeudenmukaisempaa, tasa-arvoa lisäävää ja sosiaalisia epäkohtia poistavaa politiikkaa. Esitimme superindeksin ja korotusautomaatin hylkäämistä.
Ihmettelen, että mahtaako Timo Soini muistella eduskunnan vuoden 2008 turvallisuuspoliittista seurantaryhmää? Tässä ryhmässä olimme molemmat Timo Soinin kanssa jäseninä. Jos Soini viittasi puheenvuorossaan tähän ryhmään, niin hän muistaa kyllä väärin.
Tuo seurantaryhmä ei kannattanut puolustusmenojen kasvattamista. Päinvastoin ryhmä totesi, että puolustusmenojen tulee aina olla suhteessa muun yhteiskunnan tarpeisiin. Eli jos on säästöpaineita muualla yhteiskunnassa, niin myös puolustusmenoista on säästettävä.
Seurantaryhmän linjaukset olivat yksimielisiä, joten myös Timo Soini ne hyväksyi. Valitettavasti edellinen hallitus ei vain noudattanut niitä omassa selonteossaan.