Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) antoi Turun Sanomissa 5.4. vaalilupauksen, että eläkeikä ei nouse ensi vaalikaudella. http://www.ts.fi/online/mielipiteet/kolumni/210492.html
Taitaa olla lupaus melkoista vaalimussutusta, sillä samaan hengenvetoon Katainen olisi valmis nostamaan eläkeikää 5-15 vuoden päästä, eli pian ensi vaalikauden jälkeen.
Kokoomusjohtajan mukaan tavoite on nostaa eläköitymisikää eikä eläkeikää. Totuus taitaa kuitenkin olla toinen.
Nykyinen eläkejärjestelmämme antaa jo mahdollisuuden jatkaa työntekoa 68-vuotiaaksi saakka. Mistä siis hinku toimivan järjestelmän muuttamiseen?
Kokoomuslaiset liike-elämän ja työnantajajärjestöjen johtajat näyttävät pääsääntöisesti itse jäävän eläkkeelle heti 60-vuotta täytettyään. Miten olisi näiden omien kannattajiesi kannustaminen töissä pidempään, Katainen?
Katainen väittää, ettei työurien pidentäminen niiden loppupäästä ole eläkkeiden leikkaamista. Mitä ihmisten pakottaminen jatkamaan töissä sitten on, Kataisen logiikan mukaan, eläkkeiden korottamistako?
Viimeksi Katainen väitti arvonlisäveroa progressiiviseksi. Sanaleikit eivät muuta totuutta toiseksi, ei verotuksessa sen enempää kuin eläkkeissäkään.