Suomen kuvalehden uusin ”totuuspuntari” kyseenalaistaa välikysymyskeskustelussa 8. helmikuuta esittämäni väitteen, että Suomessa olisi lähes miljoona köyhää. Totuuspuntari sanoo tulokseksi ”No jaa”.
Väitteeni on valitettavasti kuitenkin täysin totta. Sanoin, että ”EU:n uusimpien arviointiperusteiden mukaan Suomessa on 900 000 köyhää tai syrjäytymisvaarassa olevaa”. Tämä ei ole mielipide, vaan EU:n tilastollisiin kriteereihin pohjautuva tosiasia.
Totuttu köyhyyden määritelmä on tarkastella ihmisten tulotasoa, jolloin köyhyysrajana pidetään yleensä 60 prosenttia mediaanitulosta. Tällä määritelmällä Suomessa on noin 700 000 köyhää. Tämäkin on todella paljon.
EU:n uusissa kriteereissä otetaan tulotason lisäksi huomioon myös erilaisia materiaaliseen elintasoon, asumisen ja elämän laatuun sekä mm. ravitsemukseen liittyviä tekijöitä. EU:n uudet kriteerit nostavat köyhien määrää Suomessa 200 000:lla.
Väitteeni ei ole ”No jaa”, vaan valitettavasti täysin totta.
Kuinka paljon köyhyyden sitten Suomessa sallitaan kasvaa olisi toisen totuuspuntarin paikka. Siihen puntariin pitäisi asettaa Mari Kiviniemi (kesk.), Jyrki Katainen (kok.), Anni Sinnemäki (vihr.) ja Stefan Wallin (rkp), jotka hallituspuolueiden puheenjohtajina ovat Suomen tähän tilanteeseen ajaneet.
Köyhyys on asia johon näköjään kaikki sen kieltävät ottavat vain tulot huomioon. Olen joku vuosi sitten TS:ään kirjoittanut koko sivun jutun köyhyydestä joka ei
ole vain sen sanan sanomista. Köyhyyteen kuuluu ne asiat
mitä pienituloinen saa palkkaa, eläkettä, korvauksia, ja
mitä hän käteen jäävällä kolikko kasalla saa hankittua.
Ensin tietysti pitää olla asunto, lämpö, ruoka, terveys,
vaatetus siis nämä ensisijaisesti. Kun haet tukea elämääsi sos.toimesta, kelasta tms. tulosi lasketaan aina bruttosummina siis ei milloinkaan sitä summaa jolla mennään kauppaan. Nyt valtaporukat haluavat nostaa ALV:ia ja mukamas laskea veroja !! Eihän esim.6000 € kk:ssa ansaitsevalle paljonkaan merkitse leivän tai maidon ALV/hinnan nousu jokapäiväiseen elämään, mutta jos eläkkeesi 45 vuoden työrupeaman jälkeen on 800 €, asut vuokralla 649 €/kk, korkeiden tulojen vuoksi et saa sos.apua, tulot myös korkeat eläkkeensaajan asumistukeen, ja kulujahan jokapäiväiseen elämään löytyy tietysti vielä ainakin ruoka, sähkö, lääkkeet jne.Ennenvanhaan köyhän näki jo kaukaa ulkomuodosta, likaiset rikkinäiset vaatteet, asuttiin selvästi köyhien alueilla olihan näitä merkkejä vaikka kuinka, tämän päivän köyhää ei enää sillätavalla eroita mutta onhan meitä varmaan se miljoona, miljoona sellaista joille ei palkan ja eläkkeen jälkeen kun kaikki pakolliset on hoidettu jää mitään taskun pohjalle, silloin ne köyhät ovat vain kotonaan taas kaksi tai neljä viikkoa, kunnes Valtion hoivaava käsi alkaa iskeä ”ulosottomies hyvää päivää ollaan taas oltu huolimattomia ,sähköt täytyy maksamattoman laskun vuoksi katkaista, niin ja se sähkön avaaminen sitten taas maksaa 100 € + tietysti ylim. perintämaksu”. Millähän lailla tuo köyhä ressu pääsee koskaan jaloilleen, kuka on päättänyt että kun ei kaikkiin maksuihin riitä tulot, laitetaan mustalle listalle ja ulosottoon ja sitä kautta vielä kaikki maksut vielä kalliimiksi. Siis ei köyhyyttä pidä laskea vain tulojen mukaan vaan sen mukaan mitä ihmiselle jää pakollisten elämän kulujen jälkeen käteen. Meidän koko elämänsä työväenluokkaan kuuluneiden täytyy aloittaa se työ jonka vuoksi meidän vanhempamme antoivat kaikkensa jotta meidän elämämme olisi parempaa kuin heidän olivat, tiedon jako oli ennenkin tärkeä osa toimintaa ja kun sitä kautta uudelleen saadaan työläiset löytämään itsensä ,lopettamaan itsensä pettämisen, niin mielestäni kaikki jotka tekevät työtä jollekin ja saavat siitä palkkaa ovat t y ö l ä i s i ä! Mikä vaan olisi se herätyskeino ??? No jokainen voi tietysti kotonaan miettiä ja tehdä päätöksensä ketä äänestää, äänestykopissahan ollaan yksin eikä siellä tarvitse hävetä jos naapuri näkisi että äänestää sellaista henkilöä joka oikeesti hoitaa mun asioitani. En voi väittää että olisin itsekään täysin tyytyväinen ”omieni” toimintaan kaikissa kohdin, pitää kuitenkin toimia niin ettei vauhtisokeus yllätä ja asia unohtuu. Jotta edes joskus saataisiin vasemmisto sille kuuluvaan äänivaltaan on kaikkien meikäläisten aloitettava työ jossa itsensä häpeäminen on lopetettava ajatteleminen aloitettava ja pienin työ on siinä Eduskunta vaaleissa äänestäminen.Siis vielä kerran ”köyhyyttä ei mitata pienillä tuloilla vaan mihin ne riittävät pakollisten elämisenkulujen jälkeen”, sieltä löytyvät oikeasti köyhät, eikä välttämättä edes miljoona riitä!!!
Korjaus:
Tuohon pääsi pieni laskuvirhe: Alle 130 €/kk tienaa n. 60 % maailman väestöstä, eli noin 4 miljsrdia ihmistä (v. 2005, http://www.globalissues.org/article/26/poverty-facts-and-stats)
Ei millään pahalla, mutta tämä Suomen köyhyyskeskustelun nurkkakuntaisuus häiritsee minua!
En epäile ollenkaan etteikö Suomen huono-osaisimpien elinoloja olisi syytä kohentaa reippaasti. Mutta, Suomen viidestä miljoonasta ihmisestä oikeastiko lähes miljoona köyhää??? Pakko olla näköharha, väitän minä . Per nuppi bruttokansantuoteen mukaan laskettuna olemme maailman noin 15. hyvätuloisin kansa, ja tämä kasantulo on harvinaisen tasaisesti jakautunut jos vertaa maailman muihin maihin.
Kun EU:n köyhyysmääritelmän mukaan köyhä se on, jonka tulot jäävät alle 60 %:n kotimaansa mediaanitulosta, niin köyhyysraja riippuu siitä missä ko. köyhä sattuu asumaan. Suomessa keskimäärin on köyhä se joka tienaa kuukaudessa alle n. 1180 euroa. Mutta jos asiaa katsottaan saman kriteerin mukaan kuntakohtaisesti, niin rikkaassa Kauniaisissa köyhä on se, joka tienaa alle 1600 €/kk, kun taas köyhässä Rääkkylässä 800 € kuukaudessa tienaava ei olekaan köyhä.
Köyhyyttä pitää kuitenkin mielestäni ensisijaisesti tarkastella maailmanlaajuisesti.
Maailman mediaanitulo on luokkaa 10 dollaria (7.30 €) päivässä, eli tämän EU-kriteerin mukaan köyhä maailmankansalainen on se, joka tienaa alle 130 €/kk (viidesosa Suomen uudesta takuueläkkeestä). Tähän ryhmään kuuluu melkein 80 % maailman väestöstä – yli 5 miljardia ihmistä. Senhän sanoo järkikin että tällainen köyhyyskriteeri on liian löyhä. Jos haluaa tehdä maailman köyhyydelle jotain, pitää tiukentaa kriteeriä niin että vain todella köyhät ”jää haaviin”.
Maailmanpankki määritteleekin köyhäksi ihmisen joka tienaa alle 2 $ päivässä (44 €/kk) ja äärimmäisen köyhyyden rajaksi 1.25 $/d (27 €/kk). Tämän mukaan maailmassa on vajaat 3 miljardia köyhää ja ehkä noin miljardi äärimmäisen köyhää.
Saatan olla epäisänmaallinen, mutta olen kyllä kiinnostuneempi niistä maailman ihmistä jotka elävät kolmella kympillä kuussa kuin niistä suomalaisista jotka elävät tonnilla kuussa.