Yle uutisoi tänään, että kaikkein pienituloisimmat eivät Suomessa saa lainkaan lapsilisää.
Hienoa, että valtakunnan päätiedotusvälineetkin kiinnittävät vihdoin huomiota asiaan, jota vasemmisto on vuosia pitänyt esillä ja kehottanut korjaamaan.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/lapsilisat_on_jo_leikattu_kaikkein_koyhimmilta_lapsiperheilta_2306263.html
Olen pitänyt asiaa esillä eduskunnassa jo vuodesta 2003 alkaen, ja olen monta kertaa uusinut asiaa koskevan lakialoitteeni. Olen myös joka vuosi esittänyt valtion budjettiin määrärahaa siihen, että lapsilisä tehtäisiin etuoikeutetuksi tuloksi, joka ei vähentäisi perheen saamaa toimeentulotukea.
Etuoikeutettuja tuloja ovat nykyisin mm. äitiysavustus, vammaistuki ja lapsen hoitotuki.
Aloitteeni lapsilisien antamiseksi myös kaikkein köyhimmille on joka kerta hylätty, eivätkä köyhät lapsiperheet ole saaneet merkittävää tukea eduskunnassa muilta puolueilta.
Esimerkiksi vuonna 2004 aloitettani tuki vasemmistoliiton ryhmän lisäksi vain muutama kristillisdemokraatti ja perussuomalainen, pari vihreää ja kolme demaria.
Tässä on lapsilisien suurin epäoikeudenmukaisuus. Ja tämä on se asia, johon pitäisi lapsilisistä keskustellessa kiinnittää suurin huomio. Vaatimukset rikkaiden lapsilisien poistosta ovat kyllä täysin sivuseikka.
Aion jatkaa köyhien lapsiperheiden tukemista ja tämän asian esillä pitämistä kunnes tämä räikeä epäoikeudenmukaisuus on korjattu.