Ikääntyneiden, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hoito on usein omaisten vastuulla. Suuri osa hoitotyöstä tehdään kodeissa ilman korvausta ja ilman että hoitajilla olisi mahdollisuutta vapaa-aikaan, vapaapäiviin tai lomiin.
Suomessa on yli 300 000 omaishoitajaa, mutta omaishoidon tuen piirissä on heistä vain 36 000.
Omaishoitajien työn ja vaivannäön avulla hoidetaan kymmeniä tuhansia ihmisiä laitosten ulkopuolella, mikä säästää huomattavasti yhteiskunnan varoja. Kunnat ovat tästä huolimatta olleet kitsaita satsaamaan omaishoitoon, vaikka se on monessa tapauksessa myös laitoshoitoa parempi ja inhimillisempi vaihtoehto.
Vain hiukan useampi kuin joka kymmenes omaishoitaja saa kunnallista omaishoidon tukea. Tämä johtuu siitä, että tuki on riippuvainen kunnan taloustilanteesta. Omaishoitajien pienistä palkkioista maksetaan myös veroa.
Kaikkein kiireellisintä olisi saada kuntoon omaishoitajien lyhytaikaisten sijaisten tarve. Ilman toimivaa sijaisjärjestelmää ei omaishoitajilla ole käytännössä mahdollista pitää vapaapäiviä. Omaishoitajille ei löydy avustajia, koska avustajan palkka on aivan ala-arvoinen työn vaativuuteen ja vastuuseen nähden.
Ennen vanhaan kunnissa oli kunnallisia kotiavustajia, joiden aika riitti ruuanlaittoon, kaupassa käyntiin ja siivoamiseen. Tällaiset kotiavustajat olisi saatava takaisin kuntiin, ainakin heistä olisi valtava apu omaishoitajille.
Viime eduskuntavaalien alla kokoomus lupasi vaaliohjelmassaan lisätä omaishoitajien vapaapäiviä nykyisestä kolmesta päivästä neljään päivään kuukaudessa. Omaishoitajien aseman parantamisesta oli kirjaus myös hallitusohjelmassa. Asia ei ole edennyt eikä lupauksia ole lunastettu. Hallitus on valinnut tässäkin asiassa piiloutumisen erilaisten komiteoiden, työryhmien ja selvitysmiesten selän taakse.
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) vetoaa kuntiin, jotta omaishoitoon varattaisiin riittävästi rahaa. Eikö toistuvan vetoamisen sijaan voisi kuntia velvoittaa myös lailla pistämään asia kuntoon?
Oikeudenmukainen ratkaisu olisi siirtää omaishoidon tuen rahoitus kunnilta valtiolle ja tuen maksatus kelaan. Näin käytäntö olisi koko maassa yhtenäinen, kaikki omaishoitajat saisivat tukensa samoin perustein ja kansalaisia kohdeltaisiin tasavertaisesti asuinkunnasta riippumatta.
Kolumni on julkaistu Turun Sanomien kirjoittajavieras -palstalla 21.1.2011