Olin pari vuotta sitten mieheni kanssa lomamatkalla käymässä Tanskassa. Ihmettelimme monena iltana majapaikkamme naapurista kuuluvia iloisia ääniä.
Kerran uskaltauduimme kurkistamaan lähemmäs naapureitamme. Iäkäs nainen vilkutti meille aidan takaa iloisesti ja kutsui meitä, ulkopuolisia, liittymään seuraan.
Jonkin aikaa pihan porukkaa katsellessamme ja ihmetellessämme meille vasta vähitellen valkeni, että kyseessä olikin paikallinen vanhainkoti.
Siellä oli menossa hilpeät pihajuhlat. Iloisesti kilisevät pöydät oli katettu tavalla, jollaista ei voi Suomessa kuvitellakaan vanhainkodissa.
Suomen vanhustenhoitoa kritisoidaan usein ja hyvästä syystä laitosmaisuudesta, liiallisesta lääkitykseen keskittymisestä ja henkilöstöpulasta.
Kaikki nämä ongelmat olivat myös läsnä, kun vierailin marraskuun alussa Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa. Laitoksessa on yli 800 asukasta ja se on lajissaan Pohjoismaiden suurin. Kontrasti hilpeisiin tanskalaisiin pihajuhliin ei voisi olla suurempi.
Suomessa on unohdettu, että vanhainkoti on myös ihmisen koti eikä vain laitos. Meillä asennoituminen vanhuuteen ja vanhenemiseen on usein liian negatiivinen ja holhoava. Suomessa yhä kolmasosa huonokuntoisista vanhuksista on sijoitettuna pitkäaikaishoitoon laitoksiin.
Suomessa käytetään laitoshoidossa psyykelääkkeitä jopa kolminkertainen määrä Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna. Tavallisia ovat puolen vuorokauden mittaiset ruoattomat ajat ja ääriesimerkkejä vasten tahtoaan eri laitoksiin erotetut avioparit.
Tällaista on ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien kannalta vaikea ymmärtää. Turun yliopiston professori Sirkka-Liisa Kivelä onkin kehottanut koko laitoshoidosta luopumista.
Kotihoidon, yhteisöasumisen ja kodinomaisen palveluasumisen lisääminen ei Kivelän mukaan edes tulisi yhtään nykyistä kalliimmaksi.
Hyvää oikeansuuntaista kehitystä Suomessa edustavat Turun Ruusukorttelin kaltaiset palvelukeskukset. Niissä on kodinomainen tunnelma ja monenlaisia palveluita, kuten kahvila- ja kampaamopalveluita sekä monenlaista sosiaalista toimintaa kuten senioritansseja.
Miksei Suomessakin useamman vanhuksen elämä voi olla vähemmän laitosmaista ja yhtä mutkatonta kuin Tanskassa?
Kirjoitus on julkaistu Koroiset-lehdessä 4/2010