Rehellinen yrittäjä ei pärjää Suomessa, jos hän joutuu kilpailemaan urakoista ja alihankinnoista niitä vastaan, jotka voivat ulkomaalaisen työvoiman takia maksaa pienempää palkkaa, kuin Suomessa on tapana.
Lisäksi tällainen filunki-yrittäjä välttää veroja ja sosiaaliturvamaksuja.
Valtiovalta on laiminlyönyt velvollisuutensa suomalaisen työn ja yrittämisen suojelemisessa. Eduskunnalle nyt annetut ehdotukset ovat vasta pintaraapaisu isoon ongelmavyyhteen.
Euroopan unionin puitteissa monet seikat on vakioitu niin, että kilpailussa kaikki voivat lähteä samalta viivalta.
En voi ymmärtää, miksi hallitus suvaitsee rehellisen suomalaisen työn ja yrittämisen syrjintää myös silloin, kun Suomen omalla lainsäädännöllä voitaisiin saada korjaus aikaan.
Verojen ja maksujen kiertämisellä sekä palkkojen polkemisella voitetaan tarjouskilpailuja. Tällaisessa epäreilussa hintakilpailussa eivät rehdit yritykset voi pärjätä.
Tilaajavastuulakia tulee tiukentaa niin, että pääurakoitsija ja tilaaja vastaavat yhteisvastuullisesti aliurakoitsijoiden kanssa koko alihankintaketjun työntekijöiden palkoista ja muista velvoitteista. Tällä tavoin pystytään puuttumaan harmaaseen talouteen tehokkaasti.
Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä Turussa 23.10.2010
Sinulla oli mielenkiintoinen juttu Turkulaisessa (27.10.2010) lapsilisistä ja siitä miten ne leikataan pois toimeentulotukea saavilta eli niiltä jotka sitä kipeimmin tarvitsisivat! Onpa myönnettävä etten asiaa tiennyt! Hyvä että olet tehnyt lakialoitteen uskomattoman epäkohdan korjaamiseksi! Jutun voisi laittaa myös tänne?