Tiedote 11.5.2010
Ydinvoimayhtiöt eivät ole vastuussa oman toimintansa riskeistä. Eduskunnan vuonna 2005 yksimielisesti säätämää ydinvastuulakia ei ole vieläkään saatu voimaan. Vuodelta 1972 olevan nykyisen säädöksen mukainen vastuun yläraja on ainoastaan 196 miljoonaa. Myöskään uuden lain korvausvastuu, 700 miljoonaa euroa, ei millään riitä kattamaan ydinonnettomuudesta aiheutuvia kustannuksia, jotka voivat olla mittaamattoman suuria niin Suomessa kuin naapurimaissamme.
Ydinvoimasta koituu huomattavia riskejä ja ympäristöhaittoja sähköntuotannon lisäksi koko tuotantoketjulla aina uraaninlouhinnasta alkaen. Ydinjätteen sijoitusta ei ole ratkaistu, eikä ydinvoimaloiden tulevasta purkamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja ympäristöongelmiin ole riittävästi varauduttu. Ydinvastuulain korvausvastuu ei alkuunkaan riitä kaikkien näiden ongelmien ratkaisuksi.
Korvausvastuun rajaaminen merkitsee mittavaa piilotukea valtiolta energiayhtiöille, minkä vuoksi ydinsähkön hinta on keinotekoisen alhainen. TVO:n mukaan ydinsähkön hinta on ainoastaan 2 snt/kWh, kun pohjoismaisessa NordPool –sähköpörssissä yleinen sähkön hinta on 5 snt/kWh. Kansainvälisissä arvioissa ydinvoiman todellinen hinta olisi 4-5 kertainen, jos tuotannon riskit huomioitaisiin. Ydinvoiman riskin kantavat nyt Suomen kansalaiset, tulevat sukupolvet ja Suomen ympäristö, eivät riskin aiheuttaneet energiayhtiöt.
Korvausvastuu on siirrettävä energiayhtiöiden kannettavaksi. Olen siksi jättänyt lakialoitteen erityisen ydinsuojarahaston perustamisesta, johon kaikki ydinenergiayhtiöt maksavat ydinsuojamaksua tuotettujen kilowattituntien mukaan. Samoin kuin öljysuojarahastosta katetaan öljyvahinkoja, voitaisiin ydinsuojarahastosta maksaa ydinvoiman aiheuttamia ympäristö- ja terveysvahinkoja, sekä varautua ydinonnettomuuden kustannuksiin.
Saksassa ydinvoimalat ovat yhteisvastuussa 2,5 miljardiin euroon saakka. Suomeen ollaan rakentamassa maailman suurimpia reaktoreita eivätkä onnettomuuden kustannukset olisi täällä yhtään Saksaa pienemmät. Ydinvoima on meillä saatettava vähintään samansuuruisen vastuun alaiseksi kuin Saksassa.
Esittämässäni lakialoitteessa ydinsuojamaksun suuruus olisi 2 senttiä/kWh. Tämä merkitsisi ydinsähkön hinnan kaksinkertaistumista TVO:n kertomasta hinnasta. Näin voitaisiin kerätä 440 miljoonaa euroa vuodessa ydinsuojarahastoon, jonka avulla edes osa ydinvoiman riskeistä ja tuleville sukupolville lankeavista kustannuksista pystyttäisiin kattamaan.