ympäristö

Suomi ei tarvitse ahneita johtajia

Toukokuu 1, 2012 | Kategoria: puhe

Samaan aikaan kun tuhannet työntekijät joutuvat pelkäämään työpaikkojensa puolesta ja työttömiksi joutuneet kamppailevat toimeentulon rajalla, johtajat ovat nostaneet huikeita palkkoja, bonuksia ja eläke-etuja. Näin myös monissa valtio-omisteisissa yhtiöissä, kuten Finnairissa, Veikkauksessa  ja VR:ssä.

Ahneudella ei tunnu olevan mitään rajaa. Ei voi olla hyväksyttävää, että valtionyhtiöissä kahmitaan omia etuja ja keplotellaan lain rajamailla. Kieroilijoiden maailmassa rapautuu solidaarisuus ja luottamus. › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , , , ,

Jipii, Turku saamassa raitiotien

Huhtikuu 12, 2012 | Kategoria: blogi

On syytä iloita hallituksen tänään julkistetusta liikennepoliittisesta selonteosta ja sen ympäristömyönteisistä linjauksista. http://www.lvm.fi/web/fi/tiedote/-/view/4106270

Liikennepolitiikka on vihdoin kääntymässä punavihreämpään suuntaan, koska vasemmiston sisukas liikenneministeri Merja Kyllönen on ollut niitä linjaamassa.

Turun ja Tampereen raitiotiehankkeet voivat selonteon myötä vihdoin lähteä toden teolla liikkeelle. Valtio sitoutuu niihin 30 prosentin maksuosuudella. Turkulaisena voin esittää kainuulaiselle Merjalle tästä kiitokset! › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , ,

Toriparkin kaatuminen on voitto turkulaisille

Lokakuu 24, 2011 | Kategoria: blogi

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Turun toriparkkia koskevan kaavan valituksen. Päätöksen seurauksena vaaditaan kokonaan uusi kaava, jos parkkihalli aiotaan toteuttaa.

Toriparkin kaatuminen on voitto parkkihallia vastustaneelle kansaliikkeelle ja niille tuhansille kaupunkilaisille, jotka näkivät parkkihallin haitalliset vaikutukset ympäristölle, ihmisten viihtyvyydelle ja kaupunkikulttuurille. › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , ,

Juttuarkisto

Haku

Vasemmistoliitto