veronkierto

Valinnanvapaus vain peitenimi yksityistämiselle

marraskuu 18, 2015 | Kategoria: blogi

Sote-uudistuksesta tiedetään oikeasti vain se, että Keskusta riemuitsee kun sai alueensa ja Kokoomus yksityistämisensä. Siitä, miten sote käytännössä vaikuttaa ihmisten elämään ja palveluihin, hallituksella ei tunnu olevan hajuakaan. Eikä siitäkään, miten kuvio rahoitetaan ja mistä luvatut kolmen miljardin säästöt syntyvät.

Kahdeksantoista itsehallintoalueen malli kelpaa sikäli, että nyt asukkaat pääsevät valitsemaan oman alueensa päättäjät vaaleilla. Ihmiset voivat tulevaisuudessa siis vaikuttaa suoraan siihen, ketkä heidän palveluistaan päättävät, ja myös yrittää vahtia, mihin heidän verorahojaan käytetään.

On kuitenkin täysin selvää, että Suomen kaltaisessa isossa ja harvaanasutussa maassa tarvitaan vahvaa valtionohjausta sen turvaamiseksi, että jokainen saisi tarvitsemansa palvelut asuinpaikastaan riippumatta.

Voitontavoittelun kytkeminen terveydenhoitoon ja yhteisiin verorahoihimme on sopimatonta ja vaarallistakin. Valinnanvapaus tarkoittaa sotessa käytännössä sitä, että ovet avataan nyt sepposen selälleen yksityiselle terveysbisnekselle. › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , , , ,

Poliisi oikeassa: Valtion kassasta varastetaan päiväkoteja ja työpaikkoja

lokakuu 29, 2015 | Kategoria: blogi

”Harmaa talous syö rahojamme viisi miljardia euroa vuodessa – aika monta päiväkotia ja työpaikkaa.” Näin kirjoittavat, mielestäni aivan oikein ja terävästi, vitosen pitsojen ilmiantokampanjasta tutuiksi tulleet talousrikostutkijat Anne ja Jutta facebookissa. Facebook -meteli vain lähti vähän väärään suuntaan ja itse asian ydin peittyi.

Harmaata taloutta on pimeä työnteko sekä yritystoiminta, jossa jätetään maksamatta verot ja muut lakisääteiset maksut. Maksamatta jätetyt verot ja maksut ovat pois valtion verokertymästä, eli yhteisistä rahoistamme, joilla rahoitetaan peruspalvelut ja perusturva. Monet selvitykset ja kansainväliset esimerkit osoittavat, että harmaan talouden, talousrikollisuuden ja veronkierron aktiivisella torjuntatyöllä voidaan sekä estää verovuotoa että periä takaisin suuria summia rikoshyötyä.

Kun valtion kassasta varastetaan miljardeja joka vuosi, luulisi sen herättävän huolta kirstun vartijoissa.

Harmaan talouden torjunnalla voidaan helposti tasapainottaa valtiontaloutta ja vähentää velkaantumista. Jotain on pahemman kerran pielessä, kun säästökonsteiksi valitaan eläkeläisiltä leikkaaminen, päivähoitoryhmien kasvattaminen ja terveyskeskusmaksujen korottaminen. Vielä omituisemmaksi asian tekee, kun samaan aikaan hallitus tekee harmaata taloutta helpottavia esityksiä. › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , , , ,

Miljonäärien hallitus pidentää leipäjonoja

kesäkuu 2, 2015 | Kategoria: puhe

 

Kansanedustaja Annika Lapintie
Puheenvuoro eduskunnan täysistunnossa hallitusohjelmasta 2.6.2015
Miljonäärien hallitus pidentää leipäjonoja

 

Puhutaan yhtä, tehdään toista. Tämä kuvaa sitä ristiriitaa, joka on hallitusohjelman kirjausten ja selitysten sekä todellisuuden välillä.

Hallitusohjelmaa julkistaessaan Keskustan miljonääri, pääministeri Juha Sipilä sanoi, että se sisältää kipeitä, kaikkia suomalaisia koskevia leikkauksia ja että jokaisen suomalaisen on osallistuttava talkoisiin. Hän kuitenkin painotti, että vahvojen ja hyväosaisten on kannettava muita suurempi vastuu. Ikävä kyllä se ei hallitusohjelmassa näy, vaan päinvastoin. Hallitusohjelman suorana seurauksena leipäjonot tulevat pitenemään ja yhteiskunta jakautuu yhä selvemmin rikkaisiin ja köyhiin.

Jättileikkauksista kärsivät nimenomaan pienituloiset, eläkeläiset, opiskelijat ja lapsiperheet, jotka ovat julkisten palvelujen ja yhteiskunnan tukiverkoston varassa. On edesvastuutonta ja täysin epäoikeudenmukaista, että hyväosaiset selviävät näistä leikkaustalkoista kuin koira veräjästä, samalla kun vähempiosaiset tuntevat leikkaukset nahoissaan.

Elinkeinoelämän keskusliiton, Suomen yrittäjien ja Perheyritysten liiton johtaman miljonäärihallituksen leikkaukset koskettavat kaikkia paitsi maanviljelijöitä, yhteiskunnan hyväosaisempia, osinkojen saajia, yrityksiä ja maapuolustusta.

› Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

aseet demokratia EU ihmisoikeudet julkiset palvelut kokoomus köyhyys lapset Nato rauha talous tasa-arvo terveys toimeentulo Turku turvallisuus työ työntekijät työttömät vasemmisto veronkierto veroparatiisit verotus YK ympäristö

Juttuarkisto

Haku

Vasemmistoliitto