kokoomus

Hommaforum ohjastaa hallituksen pakolaispolitiikkaa

helmikuu 9, 2016 | Kategoria: blogi

Hallitus on vaikeuttamassa pakolaisten perheenyhdistämistä. Kyllä näin on, hallitus haluaa vaikeuttaa pakolaisten – siis turvapaikan saaneiden ja tutkitusti suojelua tarvitsevien ihmisten – mahdollisuutta elää perheidensä kanssa.

Hämmästyttävää esitystä perustellaan sillä, että mahdollisuus perhe-elämään on houkutin, jonka perässä turvapaikanhakijat Suomeen saapuvat. Maailmassa on nyt täysin poikkeuksellinen turvapaikanhakijatilanne. Perheenyhdistämisen hankaloittaminen ja sen markkinoiminen ihmisvirtojen liikkeisiin vaikuttavana tekijänä osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä isosta kuvasta.

Enpä olisi uskonut, että tonttinsa tähän asti kohtalaisen hyvin hoitanut sisäministeri Petteri Orpo (kok) allekirjoittaisi näin ontuvan perustelun tyynnytelläkseen perussuomalaisia ja hommaforumin kannattajia.

Jos Suomesta turvapaikan saaneiden ihmisten halutaan todella kotoutuvan maahamme, on perheenyhdistämistä päinvastoin helpotettava. Perheenyhdistäminen on nähtävä osana kansainvälistä suojelua. Se on juuri sitä hallituksenkin riveistä peräänkuulutettua hallittua, turvallisin tavoin tapahtuvaa maahanmuuttoa. › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , , , , ,

Jo on häpeättömät talkoot

syyskuu 11, 2015 | Kategoria: blogi

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) nimesi hallituksen tuoreimman aikaansaannoksen ”yhteiskuntasopimus 2.0:ksi”. Sopijaosapuolina ovat Stubb, pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja ulkoasiainministeri Timo Soini (ps). Floppi-sopimuksen sisältönä on tavallisten työssäkäyvien suomalaisten kurittaminen.

Palkansaajien kyykyttäminen tehdään kilpailukyvyn parantamisen nimissä. Tosiasiassa suomalaisten työaika on kilpailijamaita pidempi ja palkkakustannuksetkin selvästi muita Pohjoismaita ja jopa Saksaa pienemmät.

Hallitus ottaa työntekijöiden sunnuntailisistä pois neljänneksen. Tämä tarkoittaa esimerkin omaisesti kaupan myyjälle 750 euron palkkamenetystä vuodessa. Pyhälisä on iso osa toimeentuloa myös monille muille kuten sairaanhoitajille ja poliiseille.

Arkipyhät hallitus muuttaa palkattomiksi vapaapäiviksi. Tämä vie palkansaajalta keskimäärin 190 euroa vuodessa. Heiltä, joille on pitkän työuran jälkeen kertynyt 38 lomapäivää, viedään pois kahdeksan päivää. Samalla menevät lomarahat näiltä päiviltä. Nämä hallituksen parjaamat julkisen puolen työntekijät ovat muun muassa siivoojia, hoitajia, lastentarhanopettajia ja keittäjiä.

Tällainen jo ennestään pienipalkkaisten ja pitkälti naisvaltaisten alojen palkka-ale on hallitukselta häpeämättömän röyhkeää. › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , , , ,

Yksityistämisvimma tekee Suomesta B-luokan hyvinvointivaltion

huhtikuu 15, 2015 | Kategoria: blogi

Yhdysvalloissa menestyvän uran tehnyt pelialan yrittäjä päätti palata Suomeen. Hän kertoo paluun syyksi hyvinvointivaltion työntekijöille ja yrittäjille tarjoaman turvaverkon. Yhdysvalloissa on Suomea korkeammat palkat, mutta ne hupenevat nopeasti lasten päivähoitoon, terveysvakuutuksiin ja koulumaksuihin.

Maailman talousfoorumi WEF:n viime syksynä tekemän listauksen mukaan Suomi on maailman neljänneksi kilpailukykyisin maa, kärkisijalla EU-maista. Vahvuuksiamme ovat nimenomaan hyvinvointivaltion tuomat koulutus ja terveys.

Hyvinvointivaltio on kilpailukykymme ydin. Maksuttomien ja kohtuuhintaisten terveyspalveluiden, päiväkotien, ja koulujen avulla houkuttelemme Suomeen kansainvälisiä yrityksiä, osaajia ja työntekijöitä. Erityisesti perheellisille työntekijöille lapsiperheiden palvelut ovat tärkeitä. › Lue koko artikkeli

Avainsanat: , , , ,

aseet demokratia EU ihmisoikeudet julkiset palvelut kokoomus köyhyys lapset Nato rauha talous tasa-arvo terveys toimeentulo Turku turvallisuus työ työntekijät työttömät vasemmisto veronkierto veroparatiisit verotus YK ympäristö

Juttuarkisto

Haku

Vasemmistoliitto