Presidentti keskellä maailmankylää

Tammikuu 10, 2012 | Kategoria: kolumni

Suomen ulkopolitiikan johtaminen on presidentin merkittävin tehtävä. Maailmanlaajuisiin haasteisiin vastaamisessa kuten ilmastomuutoksessa, köyhyyden ja eriarvoisuuden torjunnassa ja sotien ehkäisemisessä ei ole merkityksetöntä, kuka valitaan Suomen presidentiksi. Suomella on maailmalla hyvä maine. Suomen presidenttiä arvostetaan ja kuunnellaan.

Suomi ja Pohjoismaat ovat avoimia yhteiskuntia, joissa asiat ratkaistaan neuvottelemalla. Vallanpitäjien ja kansalaisten välillä ei ole ylittämätöntä etäisyyttä. Suomi voi kansainvälisesti korostaa yhteistyötä ja avoimuutta. Nämä ovat Suomen vahvuuksia, joista presidentin tulee pitää kiinni.

Kansainvälisen yhteisön jäsenenä Suomella on velvollisuus edistää kehitysyhteistyön ja rauhanturvaamisen keinoin hyvinvointia, vakautta ja rauhaa maailmassa. Afganistanin operaation painopisteen siirtyminen kehitysyhteistyöhön on askel hyvään suuntaan, samoin Suomen osallistuminen YK:n rauhanturvaamiseen Libanonissa.

Kansainvälisen talouskriisin oloissa tarvitaan ääniä sen puolesta, ettei todellista yhteiskunnallista edistystä voi syntyä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta välittämättä tai ympäristön kustannuksella.

Presidentti on myös puolustusvoimien ylipäällikkö. Siinä roolissa hän toimii suorana linkkinä asevoimien ja kansanvallan välillä. Puolustusvoimat ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke, vaan armeijan uudistaminen ja resurssit on mitoitettava yhteiskunnan vaatimusten mukaan. Siilasmaan raportissa esillä ollut neljän kuukauden asepalvelus on hyvä avaus.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi hyvä presidentti osallistuu aktiivisesti myös kotimaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Arvojohtajana hän voi edistää suvaitsevaista ilmapiiriä ja toimia taloudellista ja sosiaalista eriarvoistumista vastaan.

Kolumni on julkaistu Vasemmiston presidentinvaalilehdessä 5.1.2012

Avainsanat: , , ,

5 Kommenttia aiheesta Presidentti keskellä maailmankylää

Foge
16.01.2012

This atrcile went ahead and made my day.

gdnmghl
16.01.2012

t8ZjHD zgucjyronqqv

ahevhzuoq
17.01.2012

ES2Xsz , [url=http://lrqvkrohonra.com/]lrqvkrohonra[/url], [link=http://orosuuxjywfq.com/]orosuuxjywfq[/link], http://euueudnllzpy.com/

ivplwdfnmzv
18.01.2012

qcbmQv fbgzmknpugeb

flxnfdel
19.01.2012

22Ksjp , [url=http://susrcdhghzhu.com/]susrcdhghzhu[/url], [link=http://jyczpmhkpmwt.com/]jyczpmhkpmwt[/link], http://ubsvikjaehzt.com/

Jätä kommentti

Lue blogin ohjeet ennen kommentointia!

*

Juttuarkisto

Haku

Vasemmistoliitto